Jos seinät voisivat puhua

Jos tämän huoneen seinät osaisivat puhua, ne kertoisivat 

miten kipeältä tuntuu kadottaa oma puoliso kiireiden, väsymyksen ja riitojen taakse

miten ahdistus ottaa valtaansa liian usein, salakalavasti, vyöryen ja miten vaikea sitä on piilottaa

miten ääretön on tuskan määrä seksuaalisesti hyväksikäytetyn toipumismatkalla

miten paniikkikohtaus tuntuu maailmanlopulta, mutta rauhoittuu turvallisen ihmisen lähellä

miten kohtuuton on äidin suru oman lapsen jouduttua väkivallan uhriksi

miten syvä on masennuksen mustuus, mutta miten valo kiriää pimeyteen pienin askelein

miten houkutteleva on hetken hurma, mutta miten pitkä on uskottomuuden korjaamisen tie

miten kaloreita laskemalla, ahmimalla ja oksentamalla voi hetkeksi luulla saavansa elämää hallintaan

miten pelottavaa on odottaa syöpädiagnoosin mahdollista uusiutumista

ja siitäkin

miten hyvältä tuntuu jälleen nukkua rauhallisesti, heräämättä jatkuviin painajaisiin 

miten lohdullista on löytää oma rakas uudelleen

miten helpottavalta tuntuu, kun ahdistus alkaa irrottaa otettaan ja hetkittäin olla miltei huoleton

miten rauhoittavaa on alkaa ymmärtää omaa itseään

miten keventävää on saada vihan tilalle hyväksyntää.

**********************

Tämän vastaanottohuoneeni jätän tänään, lähes 10 Väestöliitto-vuoden jälkeen. Oma matka muuttuu kuukausipalkkalaisesta täysipäiväiseksi yrittäjäksi.

Mutta yksi on varmaa: Ihmiselämän ihmeellisyys, monimuotoisuus ja toipumisen keinot eivät jätä minua hämmästyttämättä tulevinakaan vuosina, uusien vastaanottoseinien sisällä.