Etusivu » Blogi » Lempeitä kursseja Hangossa

Lempeitä kursseja Hangossa

29.12.2015
Maaret Kallio

Avainsanat:

LL ja MJ 2

Viime talvena matkustin elämäni ensimmäistä kertaa Hankoon, vetäytyäkseni kirjoittamaan Happy endiä yksinäiseen rauhaan. Talvinen, hiljainen ja kyselemätön Hanko teki vaikutuksen ja tietokirjan sivut putoilivat sormiltani yksi kerrallaan.

Samalla reissulla hakeuduin Merijoogan perustajan Johanna Pawlin ihanalle joogatunnille, jotka olin jo pääkaupunkiseudun tunneilla tyynnyttäviksi todennut. Merijoogan Hangon-tiloissa heräsimme Johannan kanssa yhteistyön mahdollisuuteen, sillä tyylimme ja otteemme työhön ja ihmisen kokonaisvaltaiseen kohtaamiseen istuvat hyvin yhteen ja ovat oivallisesti erilaisia.

Siitä syntyi Rakkausviikonloppu, joka on suunniteltu pariskunnille, jotka tahtovat levähtää toinen toisensa äärelle kuullakseen paremmin omaa ja toisen mieltä sekä kehoa. Kurssien mieltä ravitsevista tietopaketeista pidän huolta minä ja kehoa kutsuvista joogaharjoitteista Johanna. Rakkausviikonloppujen palaute on ollut huikea! Parit ovat lähteneet kotiin rentoutuneita, koskettuneina, levänneinä ja toisensa kohdanneina. Kaikki harjoitteet tehdään parin välisiksi, joten omia asioita ei jaeta ryhmässä. Tavoitteenamme on ollut auttaa paria kääntymään toinen toistaan kohti kiireen, arjen haasteiden ja konfliktien vastalääkkeeksi.LL ja MJ

Keväällä teemme Johannan kanssa Lujasti lempeä -kurssin naisille, jotka kaipaavat enemmän ymmärrystä, myötätuntoa ja viisasta vaativuutta oman mielen ja kehon hyvinvoinnin vahvistamiseksi. Kaikki kurssimme ovat täyttyneet hyvin pikaisesti. Olemme myös halunneet pitää ryhmät pieninä intiimin tunnelman säilyttämiseksi. Lisätietoja voi kysellä kummalta tahansa meiltä!

Merijooga löytyy täältä. Rakkausviikonloput täältä ja Lujasti lempeä -kurssi täältä.

Kuvat: Maaret Kallio