Etusivu » Blogi » #Kirjaperjantai on pulassa lapsen kanssa

#Kirjaperjantai on pulassa lapsen kanssa

Tietoa viisaasta vanhemmuudesta on tänä päivänä tarjolla runsain mitoin. Oli pulmana lapsen raivokas uhmaikä, teini-iän seksuaalisuus tai vauvavuoden uniongelmat, hyvää tietokirjallisuutta on tarjolla. Sen kirjoon tarjoaa yhden lisäpalan arvostetun lastenpsykiatri Jari Sinkkosen ja lääketieteen tohtori Laura Korhosen uusi kirja Pulassa lapsen kanssa (Duodecim 2015).

Kirja jakautuu kahteen osaan, joista ensimmäinen on koottu Sinkkosen Meidän perhe -lehden lukijakysymyksistä vastauksineen. Lukuisista kysymyksistä on helppo poimia omaan perhetilanteeseen sopivia mietintöjä.

Sinkkosen lempeä mutta jämäkkä vastaustyyli on kovasti mieleeni. Erityisen sulattavaa on viisas lapsen näkökulman korostaminen, jotta katse siirtyisi enemmän lapsen kokemukseen kuin aikuisen omiin tulkintoihin. Siitä loistava esimerkki on alla olevassa kuvassa, jonka nappasin kirjasta. Kysyjänä on äiti, jonka 2- ja 4-vuotiaiden tyttärien nukutusrumba saa äidin hikeentymään joka ilta. Nyt äiti kysyy, miten voisi saada hermojaan venytettyä ja jaksaa nukutusrumban vailla pinnan palamista. Punaiset mietinnöt ovat minun ja oma tapani lukea, kommentoida ja keskustella kirjojen kanssa:IMG_0730

Kirjan toinen osa on Laura Korhosen käsialaa ja käsittelee laajasti lapsen kehitysvaiheita ja kehitykseen liittyviä vaikeuksia. Toinen osa asettuu vähemmän keskustelevaksi kanssakulkijaksi vanhemmuuteen, mutta antaa laajan tietopaketin lapsuusikään liittyvistä ongelmakohdista aina hoitomuotoihin saakka.

Asiantuntijoita syytetään usein vanhempien syyllistämisestä, silloinkin, kun kyse on neutraalin faktan jakamisesta ja tutkimustulosten kuvaamisesta. Toisaalta asiantuntevan tiedon jakaminen ja saaminen lapsiin ja vanhemmuuteen liittyvissä asioissa on äärimmäisen tärkeää. Parhainkaan vanhempi ei aina tiedä lapsensa parasta, eikä toimi hyvälläkään tahdolla viisaasti lapsen kannalta. Jokainen meistä kuljettaa vanhemmuudessaan myös omaa lapsuuttaan puutteineen ja vahvuuksineen.

Vanhempana ei syyllisyyden tunteita voi välttää, onneksi, ohjaavathan ne myös  toimimaan usein viisaammin ja tarkastelemaan omaa tapaa kohdata lapsi. Siksi syyllistymisen tunteelta ei välttämättä välty tätäkään kirjaa lukiessa, mutta toisaalta: miksi pitäisikään? Omaakin syyllisyyttään voi kuulostella, ihmetellä ja tarvittaessa myös hylätä tarpeettomana. Yhtä lailla se voi osoittaa tärkeitä paikkoja, joissa omaa toimintaa tai osaamattomuuttaan voi myötätuntoisesti alkaa tarkastella ja muuttaa tarvittaessa  lapsen hyvinvointia ja turvallisuutta paremmin tukevaksi.