Etusivu » Blogi » Onko hieromasauva huumoria, kritiikkiä vai häirintää?

Onko hieromasauva huumoria, kritiikkiä vai häirintää?

Ajattelu

Helsingin Sanomissa julkaistava Lujasti lempeä -blogini saa tasaisesti myönteistä palautetta ja kyseenalaistavaa kritiikkiä. Niin saa ollakin. Parhaimmillaan hyvä kritiikki kutsuu tekemään omaa työtä paremmin ja kirkastamaan arvoja ja tapoja, joita kohden kokee merkitykselliseksi kulkea.

Toisinaan palaute on rajatonta, jolloin palautteen antajan tavoitteita ja pyrkimyksiä on vaikea käsittää. Niin kävi lukiessani Ylioppilaslehden terveisiä, jossa he olivat päätyneet lähettämään minulle postitse dildon käyttöohjeineen palautteeksi blogistani. Blogistani tutut otsikot oli Ylioppilaslehdessä käännetty ohjeiksi käyttää hieromasauvaa ja opastaa minua seksuaaliseen tutkimusmatkailuun itseni kanssa.

Viime aikoina mediassa on peräänkuulutettu yhä voimallisemmin asiallisen mielipideilmaisun puolesta. Silti hetkittäin tuntuu, että ruminta esimerkkiä näyttävät media ja toimittajat itse.

Vuosia seksuaalisen häirinnän, hyväksikäytön ja väkivallan parissa työtä tehneenä asiantuntijana on vaikea käsittää Ylioppilaslehden journalistiikkaa. Palauteviestin kohdentaminen naisasiantuntijan sukupuoleen ja seksuaalisuuteen lähentelee seksuaalista häirintää. Onko ilkeys ja häirintä sallitumpaa, jos sen pukee huumorin piikkiin? Jos tarkoituksena on ilkeillä seksuaalisuutta välineenä käyttäen, olisi tärkeää pohtia, miksi se on Ylioppilaslehdelle antoisaa?

Media on palvelutehtävä, jonka soisi ennemmin rakentavan kuin rikkovan. Millaista arvomaailmaa Ylioppilaslehti tahtoo nuorille naislukijoilleen hieromasauvapalautteilla välittää? Mitä se kertoo lehden ihmiskuvasta tässä ajassa?

***

EDIT 26.4.2016

Ylioppilaslehden päätoimittaja oli minuun eilisen julkisen vastineensa jälkeen vielä erikseen yhteydessä ja kertoi asiaa käsitellyn työryhmässä. Viesti oli asiallinen ja pahoitteleva.

Haluan uskoa, että nuorissa on tulevaisuus – niin tässäkin tapauksessa. Arvostan asiallista anteeksipyyntöä ja virhearvion myöntämistä. Välillä rajan löytää vain ylittämällä sen. Pääasia, että rajan ylitykset myöntää ja ottaa niistä opikseen.