Etusivu » Blogi » Lujasti lempeää kirjaa ja kurssia

Lujasti lempeää kirjaa ja kurssia

2.5.2016
Maaret Kallio

Avainsanat:

LujastiLempea2_1080x1080_7.jpg

Lujasti lempeä -kirjani on vasta alle kaksiviikkoinen, mutta olen saanut siitä jo ihania palautteita! Kirja uskaltautuu kyseenalaistamaan moniakin mieleen liittyviä superlupauksia, joita tänä päivänä myydään kiivaasti. Sen sijaan, että kirja lupaisi ikuista onnellisuutta, superelämää tai vapautumista negatiivisista tunteista, se ohjaa lukijaansa syvemmälle tuntemaan elämää kokonaisuudessaan, kehittämään pimeännäköään hankalissa kohdissa ja vaatimaan itseltään viisaasti. Myötätuntoinen ja tilaa antava mieli on kirjan ydin: hyvinvoiva ihminen tahtoo hyvää myös muille ja osaa antaa armoa itselleenkin. Lujasti lempeästä voit löytää muutaman tutun blogitekstin, mutta pääosin kirja on täysin uutta tekstiä, aikamme villityksiä kyseenalaistava ajatteluopas tasapainoisemman mielen ja elämäntunnun äärelle.

LujastiLempea2_1080x1080_10.jpg

Lujasti lempeä muotoutui myös kurssiksi kevään koittaessa. Yhdessä Merijoogan perustajan Johanna Pawlin kanssa olemme vetäneet Hangossa pariskuntien suosittuja Rakkausviikonloppuja, mutta tällä kertaa hellimme vain naisia yksilöviikonlopulla. Palaute oli valtavan hyvää, minkä vuoksi uskaltauduimme tekemään syksylle kaksi uutta kurssia, joista toinen on jo loppuunmyyty.

Sekä kurssin että kirjan suhteen olen ollut erityisen koskettunut siitä, miten moni oli saanut kurssin kumppaniltaan lahjaksi tai kuinka moni on ollut hakemassa kirjaan signeeraustani tyttärelleen, vaimolleen, siskolleen, ystävälleen. Kertoo paljon ihmisestä, että hän tahtoo hyvää toisille. Hyvää äitienpäiväviikonloppua etenkin niille tavallisille äideille, joista useampi vuosi sitten kirjoitin.