Etusivu » Blogi » Kahdeksan Yhden illan juttua

Kahdeksan Yhden illan juttua

19.8.2016
Maaret Kallio

Avainsanat:
, , , ,

maaret_logo_1024

Rehellisesti sanottuna, olin ajatellut ja päättänytkin, että televisiotyö saisi osaltani jäädä ainakin vähäksi aikaa. Hengähdystauolle oli tilausta ja keskittyminen omaan perustyöhön vastaanotolla, kouluttamisessa ja kirjoittaen tuntui tärkeimmältä.

IMG_2617

Mutta kuten elämässä yleensäkin käy,  niin kävi tässäkin – jotain tulee tehtyjen suunnitelmien ja todellisuuden väliin. Hyvät aikeet ja kaavaillut linjaukset tyssäsivät kohdallani yhden liian houkuttelevan työprojektin edessä. Ja ensi viikolla se alkaa: keskusteluohjelmani Yhden illan juttu. 

Yhden illan jutun idea on ihmisessä ja ihmismielessä – niissä moniulotteisissa ja loputtomasti kiehtovissa kudelmissa. Kesän aikana olemme kuvanneet kohtaamisiani kahdeksan tunnetun ja mielenkiintoisen miehen kanssa. Mukanani ovat Mikko Kuustonen, Antti Reini, Pekka Haavisto, Mert Otsamo, Jussi 69, Waltteri Torikka, Makwan Amirkhani ja Toni WirtanenIMG_2721

Yhden illan jutun houkuttelevuus oli selkeä: sain mahdollisuuden pysähtyä rauhassa ja hitaasti syventyen kunkin miehen mielen maailmaan, elämäntarinaan ja moninaisiin kokemuksiin. Kohtaamiset opettivat voimakkaasti sen, miten monin tavoin elämää voi elää, aivan yhtä onnistuneesti tai yhtä lailla pettymyksiä kokien.

IMG_2797Kiehtovinta on kuitenkin ihmisyyden perimmäisyys: niin menestyneen rokkikukon, presidenttiehdokkaan, pahisnäyttelijän kuin lauluntekijän elämässä on pinta-aallokoista huolimatta aina jotain pysäyttävän samanlaista kaipuuta, onnea ja surua kuin kenellä tahansa muullakin. Ihminen on aina enemmän samanlainen kuin erilainen, kun pääsee syvemmälle pinnan alle.

Yhden illan jutussa on onnekseni tehty hidasta televisiota. Tulossa ei siis ole nopeita haastatteluita, ei kiirettä tai äkkinäisiä päätelmiä. Sen sijaan luvassa on ihmisyyden makustelua, elämänkaaren ihmettelyä ja yhdessä tutkimista. Sen lisäksi myös moottoripyörän vauhtia, painimatolla hikoilemista, lennokin lennättelyä, hautausmaakävelyitä, veneilyä Helsingin edustalla ja rumpusooloja koululuokassa. Vauhtia ja kuoppia – elämää sen kaikissa sävyissä. IMG_2861

Tervetuloa mukaan! Livillä ke 24.8. klo 21 alkaen. Jaksot löytyvät jälkikäteen Ruudusta.