Etusivu » Blogi » Minullakin saa olla väliä

Minullakin saa olla väliä

10.2.2017
Maaret Kallio

Avainsanat:
, , ,

Terveisiä Hangosta, jossa aloittelen tänään ystäväni, joogaopettaja Johanna Pawlin kanssa uutta Lujasti lempeä -kurssia kehon ja mielen äärellä.

Aamukahvilla luin lastenpsykiatri Jari Sinkkosen ihastuttavat ja lempeät vinkit siitä, mitkä neljä lausetta jokaisen vanhemman tulisi sanoa lapselleen. Kodin Kuvalehdessä julkaistu juttu löytyy täältä.

Kurssiaatoksissani pohdiskelin, että sanat ovat osuvia myös meille aikuisille. Nämä neljä Sinkkosen listaamaa asiaa tulisi yhtä lailla saada aikuisenakin kuulla toistuvasti omalta kumppanilta ja läheisiltä, mutta ehdottomasti myös itse itseltään. Itselläkin kun saa olla väliä. Aikuinenkin saa välittää myös itsestään, pitää huolta, helliä ja olla kuulolla herkin korvin.

Siis viikonlopun kunniaksi, anna fokuksen kääntyä luvan kanssa vähän itseesikin. Pysähdy hetkeksi kuulolle oman itsesi äärelle Sinkkosen sanoja mukaillen:

ommmm

1. Oletpa suloinen. Jokainen ihminen on fyysinen olento, ja siksi hänen olemukseensa saa kiinnittää myönteistä huomiota. Psyyken koti on ruumiissa. Omasta kehostaan saa ja pitääkin pitää hyvää huolta. Sitä saa ihastella, hoivata ja helliä. Katseen merkitys on väkevä. Miten katsot itseäsi tänään peilistä, mitä sanot, miten rohkaiset?

2. Tule kainaloon. Ihminen tarvitsee hellää riepottelua joka iässä, vaikka ei osaisi pyytää sitä. Läheisyys korjaa ja lohduttaa kaikkia meistä iästä riippumatta. Kenen kainaloon sinä voit tänään kavuta? Entä miten kosketat itse itseäsi? Osaatko tyynnyttää itseäsi myötätuntoisesti, osaatko pyytää rauhoittavaa ja lohduttavaa kosketusta toisilta?

3. Mitä puuhasit tänään? Miten meni päivä? Tärkeintä on osoittaa, että on myös omasta itsestään kiinnostunut. Olla herkin korvin kuulolla myös itselle, mietiskellä päivän kulkua, etsiä kiitollisuuden kohtia. Ja ennen kaikkea tehdä toistuvasti selväksi se, ettei itseäänkään saa kohdella miten vain. Kiltteys on kiltteyttä myös itselle.

4. Mitä haluaisit tehdä seuraavalla lomalla? Mitkä ovat tarpeesi? Moni juoksee arjen kiireissä kuuntelematta itseään tai kuulostelematta olojaan. Mutta jos pysähtyy kuulostelemaan syvemmin, niin mitä tällä hetkellä tarvitsisit enemmän, mitä vähemmän?  Kenen kanssa haluaisit enemmän olla ja kehen on syytä ottaa enemmän etäisyyttä?

Elämämme pisin ihmissuhde on suhde itseemme. Kuinka paljon muistamme vaalia ja kuulostella sen vointia?

Armollista viikonloppua valkenevasta Hangosta!