Etusivu » Blogi » Saako sanoa, että jouluun kuuluu myös surua, yksinäisyyttä ja kauhua? On tärkeää muistaa, ettei joulu ole yksin valojen juhla

Saako sanoa, että jouluun kuuluu myös surua, yksinäisyyttä ja kauhua? On tärkeää muistaa, ettei joulu ole yksin valojen juhla

20.12.2017
Maaret Kallio

Avainsanat:
, , ,

DSC_0918

Joulu saapuu aina keskelle kulloistakin elämää. Siksi se ei ole yksin ilojen, yhteisen riemun, läheisyyden ja pöydässä notkuvien herkkujen juhla.

Monen elämässä joulu voi olla juuri nyt vaikea paikka tai se on jo lapsuudesta käsin värittynyt raskain tunnelmin. Tänäkin jouluna moni lapsi joutuu seuraamaan vanhempiensa juomista joulun pyhinä, piilossa turvallisemmalta arjelta. Tänäkin jouluna moni kärsii yksinäisyydestä tai sanattomasta ahdistuksesta läheistenkin keskellä.

näkin jouluna moni joutuu kohtaamaan sen, ettei joulu saavu vailla varjojaan.

Kysyin blogini lukijoilta kokemuksia sellaisista jouluista, joita mainosten kuvat ja julkisesti kerrotut tarinat harvoin tuovat näkyväksi. Niistä on vuoden viimeinen Helsngin Sanomissa ilmestyvä blogitekstini tehty ja löytyy kokonaisena täältä.

Vaikka joululla on varjonsakin, se on silti aivan oikea ihmisen joulu.

Levollista joulun aikaa ja voimia sinne, missä niitä tänä jouluna erityisesti tarvitaan.