Etusivu » Blogi » Tilaa mielelle, sen valoille ja varjoille

Tilaa mielelle, sen valoille ja varjoille

Taito vaikuttaa omaan mieleen on yksi merkittävimmistä hyvän elämän rakennusaineista. Mielentaitoja opimme elämämme ensimmäisistä päivistämme alkaen niissä lukemattomissa hetkissä, joissa vanhempamme ovat olleet vastaamassa tunteisiimme ja tarpeisiimme. Toiset saavat elämäänsä ja mielen kanssa toimeen tulemiseen tukevat eväät jo lapsuudestaan, mutta osa lähtee matkaan hennoin evästyksin. Elämäkään ei aina kohtele meitä oikeudenmukaisesti tai tasavertaisesti, lähtökohdista puhumattakaan.

Mieleen voi kuitenkin vaikuttaa läpi elämänsä. Sen ymmärtäminen, havaitseminen ja tunteiden sääteleminen ovat taitoja, joita voi ja kannattaa opetella arkisesti läpi elämän. Oman mielen kanssa työskentelystä hyötyvät myös muut: kun ymmärtää itseään, tunteitaan ja tarpeitaan, osaa myös ilmaista niitä paremmin toisille ja käsittää toiset ihmiset erillisinä omine tunteineen ja tarpeineen.

DSC_1169-2

Mielelle on tärkeää luoda tilaa, jotta sen liikkeitä voi ylipäätään kuulla. Kaikkein olennaisinta on oppia havainnoimaan mieltään hyväksyvästi. Silloin voi lämpimästi ihmetellä ajatuksiaan, tuntea tunteitaan ja kuulostella tuntemuksiaan. Kun mieltään osaa havainnoida ja ikään kuin katsella askel etäämpää, ei joudu hukuksiin tunteisiinsa tai toisaalta torju niitä vimmaisesti arvostellen ja itseään tuomaroiden. Tilavaan mieleen mahtuu monenlaisia valoja ja varjoja. Kokemamme asiat eivät kuitenkaan ole yhtä kuin me itse. Voi tuntea kateutta, olematta kateellinen ihminen tai ryntäämättä toimimaan sen vallassa. Voi tuntea pelkoa, ilman, että se vangitsee otteeseensa ja saa päätäntävallan mielessä. Voi tuntea stressiä, mutta oppia taltuttamaan sitä ajoissa ja viisaasti.

Vain sitä voi muuttaa, mistä on tietoinen. Siksi pienet hetken mielen äärellä ovat kultaakin kalliimpia. Mutta kuinka usein säntäilemme seuraavaan tai ryhdymme toimimaan kuuntelematta, pohtimatta ja tunnustelematta sitä, mikä olisi viisainta juuri nyt?

Mielentaitojen vahvistamiseksi ja harjoittelemisen tueksi olen tehnyt Mielentila-harjoitteita, joita voit kuunnella maksuttomina äänitteinä osoitteessa www.mielentila.fi Harjoitteita on viisi erilaista ja jokaisen tavoitteena on lisätä ymmärrystä ja hyväksyvää havainnointia sekä tietoista läsnäoloa oman mielen äärellä.

Harjoitteet ovat osa Mielen työkirjan tehtäviä ja perustuvat tietokirjoihini Inhimillisiä kohtaamisia ja Lujasti lempeä. Harjoitteiden käyttäminen ei edellytä kirjojen lukemista, vaan toimivat itsenäisinä apuina tutkimusmatkoiksi omaan mieleen.