Etusivu » Blogi » #Mielitekoja 3/52: Hyvin sä vedät!

#Mielitekoja 3/52: Hyvin sä vedät!

#Mielitekoja on vuoden mittainen projekti, jonka aikana julkaisen vuoden jokaisena viikkona yhden ajatuksen tai teon, jolla voi vaikuttaa vahvistavasti omaan mieleen.

”Hyvin sä vedit!”

Nämä kolme sanaa merkitsevät minulle paljon. Ne vievät muistoissa useamman vuoden taakse, Väestöliiton työvuosiin ja erityisesti kultaiseen työkaveriini Tuuliaan.

Tuulia kun on varsinainen kannustamisen mestari. Annahan, kun kerron lisää.

DSC_7446-2.jpg-2.jpg

Etenkin ensimmäisten luentovuosieni aikana hiljaisuus luentojen jälkeen tuntui melkoisen tyrmäävältä. Kotimatkalla mieli jauhoi kysymyksiä: meniköhän nyt ihan pieleen? Puhuinkohan aivan läpiä päähäni?

Sama ilmiö toistuu monessa muussakin yhteydessä, kun olemme toisten arvioivan katseen alla ja toivomme sisimmässämme palautetta toisilta: työpaikalla, vanhemmuudessa, toistemme kodeissa vieraillessa, lahjoja antaessa, puheen pitäneenä tai hienoksi laittautuneena.

Palaute vain harmillisen usein jää saamatta – etenkin silloin, kun kaikki on mennyt aivan hyvin.

Liian usein erehdymme ajattelemaan, että vain kielteinen palaute on palautetta. Tyydymme ajatukseen, että hiljaisuus on myöntymisen merkki. Ajattelemme ettei tarvitse kommentoida, jos ei ole huomautettavaa. Juuri sellaisissa kohdin astuvat Tuulian kaltaiset taiturit kuvioihin.

”Hyvin sä vedit!” oli kommentti, jonka yhteisten työvuosien aikana kuulin Tuulialta tosi usein – ja niin kuuli taatusti moni muukin. Ytimekäs palaute hyvästä, kiitos kauniista. Mutta ennen kaikkea tärkeä muistaminen siitä, että joka ikinen meistä kaipaa palautetta, vahvimmasta heikoimpaan. Rohkaisuja, hyvän puhumista suoraan ja selän takana.

Tämän viikon #mieliteko onkin hyvän palautteen hienous ja siitä kirjoitin myös viikon kolumnini. On tärkeää havahtua siihen, miten tärkeää on kannatella itseään ja toisia hyvällä. Huomata onnistumiset, rohkaista, kehua (josta Yle julkaisi hienon jutun tällä viikolla), vahvistaa syystä ja oikeutetusti. Pienestä ja suurimmasta. Hyvää palautetta kannattaa antaa niin itselle kuin toisille, säästelemättä.

Ketä sinä voisit heti tänään rohkaista sanoillasi, teoillasi ja puheillasi? Mistä voisit antaa hyvää palautetta itsellesi? 

***

Tule mukaan haasteeseen julkaisemalla #mielitekoja -hastagin kanssa tekoja ja oivalluksia, joilla on ollut myönteinen vaikutus mielesi jaksamiseen, ymmärtämiseen ja joustokykyyn. Yhdessä voimme kartuttaa vuoden aikana valtavan pankin #mielitekoja.