Etusivu » Kuka

Kuka

Työni kuva on moniulotteinen, mutta sen tavoite on olomuodoista riippumatta sama.

Kaikessa työssäni, vastaanotollani psykoterapeuttina, luennoitsija ja kirjailijana, koen tärkeimmäksi auttaa muita ja tuottaa ymmärrystä ihmismieleen ja -elämmään. Mielentaidot, toivo ja rauha ovat hyvän elämän rakentumisessa mitä keskeisimpiä, mutta usein sivuutettuja tai kohtuuttomin odotuksin ladattuja.

Mielenterveys ei merkitse vain sairautta vaan ennen kaikkea kykyä sopeutua aina uudelleen elämän ja ihmisyyden moninaisuuteen. Kymmenessä tietokirjassani käsittelen mielenrauhaa, toivoa, inhimillisyyttä, tunteita, hyvää elämää, mielenterveyttä ja ihmissuhteita laaja-alaisesti. Lisäksi olen kirjoittanut useita rakastettuja lastenkirjoja. Kirjallisesta työstäni sain WSOY:n kirjallisuussäätiön tunnustuspalkinnon vuonna 2021.

Koulutukseltani olen kognitiivis-analyyttinen kouluttajapsykoterapeutti (KELA, Valvira). Lisäksi olen kouluttautunut sensomotoriseksi psykoterapeutiksi traumojen ja kehityksellisten kiintymyssuhdehäiriöiden hoitoon keskittyen. Pariterapiatyötä varten olen tehnyt tunnekeskeisen pariterapian opinnot. Olen koulutukseltani myös seksuaaliterapeutti (erityistaso, NACS), mindfulness-ohjaaja, työnohjaaja ja sosionomi.

Luottamustehtävät ovat tärkeä osa työtäni. Toimin Kognitiivis-analyyttisen psykoterapiayhdistyksen johtokunnassa. Luottamustehtävässäni Suomen World Visionin lähettiläänä saan olla vaikuttamassa maailman lasten tilanteeseen. Lastenklinikoiden kummina saan tehdä hyvää suomalaisten lapsipotilaiden ja heidän perheittensä hyväksi.

Lisäksi olen Suomen tietokirjailijat ry:n jäsen. Seksologian alalla olen toiminut sekä Pohjoismaisen seksologiyhdistyksen hallituksen puheenjohtajana (NACS) että Suomen Seksologisen Seuran hallituksen puheenjohtajana ja jäsenenä.

Tarkemmat tiedot koulutuksestani, työkokemuksestani ja julkaisuistani löydät täältä: Linkedin