Kahden sanan käsittämätön kombinaatio: Lapseton äiti

Ensin oli toivo, valo, uusi alku. Yhtäkkiä sitä seurasi pimeämpi pimeä, syvempi suru ja mustempi tie kuin koskaan olisi osannut odottaa. Elämän ääripäät samassa lyhyessä janassa. Kahden sanan käsittämätön kombinaatio: Lapseton äiti.

IMG_0012
Kaisu Jouppi: Tyhjä syli (2015, No Tofu Publishing)

Kirjan naiset ovat kohdanneet sellaista pimeää, joka on suurimmalle osalle tuntematon. Juuri siksi tämä kirja lunastaa paikkansa välittömästi, kyselemättä, kaartelematta, kyyneleitä säästämättä.

Mutta juuri siinä asuu toivo: Että saa olla surussaan näkyvä, että saa kuulua toisten joukkoon, että saa tuskalleen sanoja. Että yksinäisyys hellittää ja saa vierelleen rinnalle kulkijoita. Tämä kirja on yksi soihtu äitiyden pimeimmillä poluilla.

IMG_0011

Valokuvaaja Kaisu Jouppi sulki suuren surun kokeneiden naisten kertomuksia ja kuvia No Tofu Publishingin kustantamana kirjan kansien sisään. Jokainen kirjaan kuvattu nainen oli menettänyt vauvansa kohtuun, kokeneet suurimman menetyksen juuri uuden syntymän odotuksen äärellä. Kokekeet sanattoman tuskan, jonka kohtaa parisen sataa äitiä vuosittain Suomessa.

Sain kustantaja Hanna Gullichsenilta pyynnön kirjoittaa kirjan takakanteen muutaman ajatuksen, joista syntyi yllä oleva tekstini. Kirjan julkistamistilaisuudessa katsoin kostein silmin ympärilleni ja mietin, miten tavallisia äitejä koko huone oli pullollaan – ja samalla äitejä, joiden äitiys oli saanut sellaisia sävyjä, joita vain harva voi edes aavistaa. He eivät halunneet puhua vain kuolemasta, he tahtoivat puhua myös lapsistaan. Niistä pienokaisistaan, jotka olivat saaneet omikseen vain henkäyksen ajaksi.

Tyhjä syli -kirja ei jätä yhtäkään lukijaansa kylmäksi, eikä tarvitsekaan. Silti suurimmassakin surussa on myös toivoa, jota toivon tämän kirjan myötä välittyvän jokaiselle tyhjän sylin kohdanneelle vanhemmalle, läheiselle ja ammattilaiselle.


4 thoughts on “Kahden sanan käsittämätön kombinaatio: Lapseton äiti

  1. Lapsen menettäminen, missä tahansa raskauden vaiheessa, on äidille ravisteleva ja paikalleen pysäyttävä kokemus. Kipeäksi sen teki vasta se, että narsistimieheni ei antanut minun kertoa menettäneeni lapseni. Ensimmäisellä kerralla kerroin sen tuikituntemattomille nettitutuilleni, mutta romahdin siitä huolimatta tuhansiksi palasiksi masennuksen muodossa. Toisella kerralla jouduin jatkamaan elämää aivan kuin mitään ei koskaan olisi tapahtunutkaan. Kävelin itse sairaalasta pois niin yksin, etten voi kuvitella kenenkään koskaan olevan niin yksinäinen. Minulla on hiljainen ikävä jokaisena elämäni päivänä, mutta ääneen en voi sitä sanoa.

    Tykkää

    1. Olen samaa mieltä, että lapsen menettäminen tai raskauden keskeytyminen on suuri suru monenlaisissa vaiheissa. On todella surullista kuulla, että olet joutunut selviämään siitä ilman kumppanisi tukea. Toivottavasti löydät läheisten lämpöä muista elämäsi ihmistä sekä voit saada ammattiapua tai vertaistukea ammatillisen tuen piiristä. Voimia sinulle.

      Tykkää

  2. Niin totta! Esikoista odottaessani ekaa kertaa havahduin siihen tietoisuuteen, että niinkin voi käydä. Että on raskaana koko sen ajan eikä saakaan elävää vauvaa syliinsä. Silloin ajattelin, että se on kyllä varmasti yksi maailman epäreiluimmista asioista. Vaikken ole itse onneksi kokenut sitä vaan saanut peräti kaksi vauvaa elävänä ja hyvinvoivana syliin, tilasin tuon kirjan ihan noiden esikoisraskauden ajatustenkin takia. Kirjan luin yhdeltä istumalta, katsoin kuvia. Se oli voimakas kokemus. Haluaisi halata kaikkia sen kokeneita.

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos Paula hienosta ja arvostavasta kommentistasi sekä lukukokemuksesi myönteisyydestä 🙂

      Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s