Kiitos, että olen ollut sinulle tärkeä

Ehkä maailman suurin sana on kuitenkin Kiitos. Se pitää sisällään rakkautta, vastavuoroisuutta ja myötätuntoa. Sitä, että yksi on ollut kuulolla ja oivaltanut paikan auttaa. Sitä, että toinen on osannut ottaa avun vastaan ja antautua tarvitsevaksi. Senkin, että olemme täällä toinen toisiamme varten. Ettei kukaan meistä selviä omillansa.

Näyttökuva 2017-04-04 kello 14.39.09
”En tiedä miten olisin selvinnyt ilman.” Katso Heidin koskettava kiitos siskolleen Lauralle kuvaa klikkaamalla.

Tunnettu suomalainen lastenruokavalmistaja Piltti juhlii tänä vuonna täyttyvää 65 vuotta. Juhlakampanjan ydin on kiitos. Kiitos kohdistuu ennen kaikkea heihin, jotka ovat ymmärtäneet nostaa katseensa vauvan vanhempaan, ei vain vauvaan. Siinä missä tuore vanhempi on pienokaisensa turvasatama, kaipaa myös vanhempi turvaa. Kun vanhempana antautuu hoivaajaksi pienokaiselleen, on tärkeää saada itsekin syliä, turvaa ja tietoa, johon nojautua. Myös pienen lapsen vanhempi kaipaa kannattelua.

Piltin kampanjan myötä mieleni palasi myös omien lasteni vauvavuosiin. Hetkiin ja ihmisiin, jotka kannattelivat vauvan lisäksi myös minua äitinä, meitä vanhempina ja koko perhettämme. Lähimmäisiin, joiden turvassa saattoi levähtää jaksaakseen antaa itse taas turvaa pienimmälle. Siksi minäkin haluan sanoa Kiitos:

Kiitos vauvavuosien neuvolatäti, joka olit aidosti läsnä kokonaisena ihmisenä ihmiselle. Et koskaan vain mitannut mahanmittaa ja huolehtinut verenpainelukemista, vaan olit myös syvästi sydämelläsi kuulolla.

Näyttökuva 2017-04-04 kello 14.41.09.png
”Mä rakastan mun lapsia, mutta mä en aina rakasta äitiyttä. Se on välillä tosi haastavaa.” Katso Pauliinan kaunis kiitos Martalle kuvaa klikkaamalla.

Kiitos ystäväni, joka tulit meille silloin, kun jäin ensimmäistä kertaa esikoisvauvani kanssa kahden ja jännitin. Toit mukanasi miehesi tekemän intialaisen ruuan jämät ja tunsin itseni lämpimästi kannatelluksi arkisessa huolenpidossasi.

Kiitos rakas siskoni, ettet epäröinyt pitää huolta keskosvauvastamme ja meistä keskosiksi jääneistä vanhemmista. Kiitos, että istuit tuntikaupalla nukkuva vauva sylissäsi, jotta uskalsin antautua rauhalliseen uneen sinun turvassasi.

Kiitos, että olen saanut suurimman vastuuni edessä tulla myös itse kannatelluksi.

Kenelle sinä sanoisit kiitos?  

Kuka on ollut sinulle tärkeä henkilö vauvavuoden aikana silloin, kun tarvitsit tukea, apua tai kuuntelijaa? Piltin 65-juhlavuoden kunniaksi haluamme nostaa esille tarinoita tuesta ja ystävyydestä sekä tärkeän sanan: kiitos.

Näyttökuva 2017-04-04 kello 14.40.30.png
Onni on ystävä, joka astuu omasta lapsiperhearjestaan unikouluttamaan omaa vauvaa. Valloittava tarina ystävyydestä Jennin ja Mintun kertomana.

Katso näiden äitien koko tarinat ja jaa oma kiitoksesi osoitteessa www.pilttipiiri.fi/piltti65 ja voita ravintolalahjakortti (arvo 100 €)!


Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s