Moni hinkkaa elämän pieniä yksityiskohtia täydellisiksi, jolloin jää huomaamatta, missä aito hyvinvointi piilee
Erityisesti tähän aikaan vuodesta on paljon esillä keinoja, vinkkejä ja ohjeita siitä, miten voit hylätä vanhan minäsi ja rakentaa jotain ihan uutta ja upeaa. Lehdistä ja somesta löytyy tarkkoja ohjeita uuden superminän ja ihanan elämän saavuttamiseen.
Ja höpö höpö.
? Hyvin tarkat ohjeet elämän elämisestä, ”hyvinvoinnin” rakentamisesta ja mielen ”valmentamisesta” menevät paikoin todella kauaksi hyvinvoinnista. Ongelmallisinta on, jos tarkkarajaista superminää aletaan suorittaa kuulematta ja ymmärtämättä pahoinvoinnin perustoja ja syitä. Liian moni keskittyy hinkkaamaan elämän pieniä yksityiskohtia, vaikka ongelmat olisivat perusrakenteissa. Silloin pinnalliset pikkutekniikat eivät tuo apua, hyvinvoinnista puhumattakaan.
Tänään julkaistavassa kolumnissani otan napakasti kantaa sellaisiin elämänmalleihin ja yksityiskohtaiseen ihmisyyden suorittamiseen, jotka hyvinvointinimikkeistään huolimatta lisäävät pahoinvointia.
”Hyvinvoinnin” alla tehdään monenlaista hallaa luoden ihmisestä, elämästä ja kontrollista harhakuvia, joissa elämää voisi hallita pienin tarkoin keinoin. Monelle meistä nämä yksityiskohtaisen tarkat keinot syömiseen, liikkumiseen, asenteeseen, mutta milloin hyvinvoinnista tuli suoritus? Milloin yksilön mielentaidoista menestystuote? Milloin yksittäisten ihmisten some-elämästä malli, jota ryhdyttiin läkähdyksiin saakka imitoimaan?
On tärkeää pitää hyvää huolta itsestään, mutta sillä on suuri ero, viriääkö toiminta syvimmillään itsekurista vai joustavasta huolenpidosta. Superminään liittyvä hyvinvointiesitys on kuitenkin usein liian hyvää ollakseen totta. Ihmisestä ei saa superia, eikä elämää kontrolliin minkään maailman ruokavalion tai voittajatunnin keinoin.
❤️ Toivo ei viriä täydellisyydestä, vaan armollisuudesta ymmärtää ja kuulla myös pahoinvointia ja vastata siihen viisaasti, vastuullisesti ja inhimillisyyttä kunnioittaen. Lue uusin HS-kolumnini täältä.