Valikko

Etusivu » Seepra joka kadotti raitansa

Seepra joka kadotti raitansa

Tietoa aikuisille ja tehtäviä lapsille


1. Miksi lastenkirja kuolemasta, surusta ja toivosta?

Seepra joka kadotti raitansa -kirja kertoo kuolemasta, surusta, lohdusta ja toivosta. Kirja sopii näiden elämän tärkeiden teemojen käsittelyyn lapsen kanssa sekä etukäteen että tilanteissa, joissa kuolemansuru on kohdannut. Kirja soveltuu monenlaisten surujen pohdintaan ja lohdun etsimiseen: isovanhemman, läheisen, ystävän tai lemmikin kuollessa. Jokaisen suru on yksilöllinen, mutta sen kohtaamisessa on paljon yhdistäviä tekijöitä. Kirjan on kuvittanut Lotta Fors. Kursiivilla kirjoitetut tekstit ovat suoria lainauksia kirjasta Seepra joka kadotti raitansa.

Suru on täällä.

Jo se, että etsit lisätietoa surun kohtaamiseen yhdessä lapsen kanssa, kertoo paljon hyvää. Haluat ymmärtää, miten käsitellä lapsen kanssa surua ja kuolemaa viisasti sekä auttaa ja tukea lasta. Se osoittaa, että osaat pitää lapsen mielessäsi ja miettiä, mitä suru mahtaa hänelle olla. Juuri tämä on tärkeää ja tuo lapselle turvaa aikoina, jolloin suru on läsnä.

”Minun sydämeni on särkynyt. Ja minun mieleni on ikuisesti pikimusta.”

Lasten suru ja menetyksen kokemukset ovat yhtä todellisia ja aitoja kuin aikuistenkin. Silti ne jäävät usein piiloon tai unohtuvat aikuisilta. Virheellisesti ajatellaan, ettei lapsi osaa surra tai ettei suru koske lasta samalla tavalla. Moni erehtyy luulemaan, että raskaista asioista puhumatta jättäminen ja vaikealta tuntuvien tunteiden sivuuttaminen olisi lapselle avuksi. Tämä on virheellinen luulo. Lapselle tuo turvaa ennen kaikkea se, että vaikeaakin asiaa yritetään ymmärtää, että siitä saa jutella ja omat tunteet ovat sallittuja. Kaikkeen tähän lapsi tarvitsee aikuisen turvaa ja lämpöä.

Norsu saapuu Seepran viereen ja kysyy matalalla lempeällä äänellään: ”Tulisitko halaukseen?” Enää Seepra ei vikuroi, vaan tarttuu tarjoukseen välittömästi. Hän painaa koko pienen kehonsa Norsua vasten. Norsun syli tuntuu siltä, kuin kaikki maailman rakkaus halaisi yhtä aikaa.

Surun äärellä lapset saattavat myös suojella aikuisia, pyrkivät olemaan valtavan kilttejä ja urheita, jotteivat rasittaisi surevia aikuisia. Se on ymmärrettävää, mutta myös huolestuttavaa. Jos lapsen suru ei ole näkyvää, se voi jäädä huomaamatta. Jotta lapsen suru ei jää piiloon, siihen on kiinnitettävä huomiota ja rohkaistava aiheen ja tunteiden läsnäoloon omalla tavalla. Siksi on tärkeää, ettei koskaan kehota olemaan surematta, vaan näytetään, miten voi surra yhdessä ja turvassa.

Suru on luonnollinen reaktio menetykseen ja ansaitsee kaiken ikäisenä arvostusta ja tilaa. Suru ei ole jotain, miltä lasta tulisi suojella, vaan se kuuluu elämään ja on usein myös merkki rakkaudesta. Kun lapsi saa olla mukana surussa, kuoleman pohtimisessa ja toivon sekä lohdun löytymisessä jo pienenä, hän oppii tärkeitä ihmisyyden taitoja, jotka kannattelevat läpi elämän.

Sadussa raitojen katoaminen on näkyvä muoto surusta, joka valtaa kaiken. Yhtä lailla valkeiden raitojen palaaminen viittaa elämän jatkumiseen ja toivoon. Ne kulkevat elämässäkin rinnakkain.

2. Jokaisen suru on omanlainen – ja tuntuu myös kehossa

Sekä lapsilla että aikuisilla pätee sama asia: jokaisen suru on ainutlaatuista, eikä ole yhtä oikeaa tapaa surra. Vaikka suru voi olla perheessä yhteinen, jokainen kokee ja ilmaisee surua omalla tavallaan. Suru on usein aaltoilevaa, ei suoraviivaista tai aikataulutettua, ja sen ilmenemismuodot vaihtelevat iän, kehityksen ja lapsen temperamentin mukaan. Suruun liittyvät tunteet voivat vaihdella nopeasti, ja ne saavatkin tulla ja mennä.

Surun ajatellaan usein olevan vain mielessä, mutta kuten muutkin tunteet, myös suru on vahvasti kehollinen. Se tuntuu ja näkyy kehossa, se voi hidastaa, väsyttää ja kuormittaa fyysisesti. Seepra-sadussa surun, turvan ja lohdun kehollisuus tulee vahvasti ilmi. Kehollisten reaktioiden ymmärtäminen ja kehollinen turva ovat tarinassa voimakkaasti läsnä. Lapset ovat usein taitavia pohtimaan tunteiden kehollisuutta. Surun kehollisuuden ymmärtäminen, sanoittaminen ja myös kehollisiin tuntemuksiin vastaaminen on tärkeää.

Silmien takana hiertää, kuin siellä olisi kilo hiekkaa.

Sanojen merkitys etenkin suurten, kuohuttavien tunteiden keskellä on olettamaamme pienempi. Sen sijaan voi olla tärkeää levähtää sylissä, tuntea toisen käsi hartioilla ja huolehtia perustarpeista niin hyvin kuin mahdollista. Surussa läheisyyden, turvan ja kontaktin tarve voimistuu. Sadussakin ystävät tuovat Seepralle syötävää ja juotavaa tämän nukkuessa, millä muistutetaan siitä, että perustarpeet (ruoka, uni, läheisyys, turva) ovat erityisen tärkeitä vaikeina aikoina.

Välillä he lepäävät, itkevät tovin, syövät ja juovat ja ennen kaikkea nukkuvat kaikki yhdessä turvallisessa kasassa.

Arjen turvaaminen suojelee myös elämää. Joskus myös perheen omat aikuiset ovat surun murtamia, jolloin tarvitaan muita aikuisia avuksi. Varhaiskasvatuksella ja muilla lapselle tutuilla ympäristöillä on tärkeä merkitys turvallisen jatkuvuuden tunteen luomisessa.

Seepra katsoo kuvaansa lammen peilistä, eikä hän näytä lainkaan itseltään. Silmät ovat surusta raskaat ja iloinen harja on taipunut matalalle. Maailman paras ystävä on poissa.

Seepra-sadussa suuret eläimet (Norsu, Kirahvi ja Leijona) toimivat viisaan aikuisen lailla. Ne näyttävät surunsa, mutta ovat samalla vakaasti ja turvallisesti läsnä, huolehtien perustarpeista ja antaen pienen Seepran surulle hyväksyvää tilaa. Läheisyyttä on hyvä korostaa sanoin, teoin ja kehollisin keinoin, esimerkiksi sylittelemällä ja halaamalla lapsen tarpeita kuunnellen – aivan kuten sadussa tapahtuu. Fyysinen läheisyys ja arjen rutiinit sekä turvalliset aikuiset ovat lapsen elämän kivijalka, kun murhe on suuri. Kehollisilla keinoilla voidaan väkevästi vahvistaa turvaa vaikeiden aikojen keskellä.

Sillä vaikka olisi kuinka surullinen tahansa, on muistettava nukkua ja syödä. Vain siten voi kestää oikein kovaa surua.

3. Lapsen surun erityispiirteet

Lapsen suru on erilaista kuin aikuisen, mutta menetys aivan yhtä totta ja arvokasta. Lapsen suruun vaikuttavat lapsen ikä, kehitystaso, elämänkokemus sekä se, kenet ja miten lapsi on menettänyt. Lapsen käsitys kuolemasta on erilainen kuin aikuisen: kuolema ei välttämättä näyttäydy lopullisena tai pysyvänä. Eri-ikäisten lasten kyky ymmärtää kuolemaa ja sen lopullisuutta vaihtelevat. On tärkeää kuunnella lasta ja seurata tämän käytöstä ja mielialoja. Rehellisyys ja suoraan puhuminen on tärkeää.

Kaikista tuntuu siltä, että tämä ei voi olla totta. Tämän on oltava vain hirvittävää painajaista.

Seepran ja savannin muiden eläinten toiminta perustuu tutkittuun tietoon lapsen surusta ja sen käsittelytavoista. Seepra-satu auttaa ymmärtämään, millaisia kokemuksia lapsella itsellään on ja mitkä niistä ovat kenties erilaisia kuin sadun Seepralla. Sadun samaistuttavuus tuo lohtua ja antaa luvan kokea monenlaisia tunteita kiirehtimättä.

Lapsen suru voi ilmetä esimerkiksi univaikeuksina, levottomuutena, ärtyisyytenä, suuttumuksena, kiukkuna, painajaisina tai vetäytymisenä. Lapsi ei välttämättä vielä ymmärrä tai pysty sanallistamaan tunteitaan ja kokemuksiaan, vaan niitä täytyy myös aktiivisesti kysellä ja sanoittaa hänelle. Etenkin pienemmällä lapsella on usein lyhyt murhejänneväli: hän saattaa surra, leikkiä ja nauraa saman päivän aikana. Lapsen suru aaltoilee ja ikään kuin hengähtää välillä ihan muiden tunteiden ja asioiden parissa.

Viimein Seepra saa kuiskattua: ”Olenko minä syypää kaikkeen?”

Lapsen suru saattaa sisältää syyllisyyden ja maagisuuden elementtejä, eli lapsi saattaa murehtia omaa osuuttaan kuolemaan. Näistäkin tukalista ajatuksista on tärkeää puhua ääneen, siten ne voivat hellittää otettaan. Suru näyttäytyy usein leikki-ikäisen lapsen leikeissä ja piirroksissa. Lapsella voi olla suoria kysymyksiä, joihin pitää vastata mahdollisimman rehellisesti. Usein aikuiset kertovat liian niukasti tai pyöristellen, pyrkimyksenään suojella lasta. Lapselle voi olla myös vaikeaa ymmärtää, että suuressakin surussa on mukana usein muita tunteita. Seeprakin ihmettelee virtahepojen kanssa hetken iloisesti leikittyään:

”Saako vielä nauraa? Vaikka Tirppa on poissa eikä palaa enää ikinä.”

Lapsi tarvitsee aikuisen läsnäoloa, turvaa, syliä ja malleja siitä, miten surra ja olla surullinen. Aikuisen ei tarvitse olla urhea tai suruton, vaan suru saa näkyä ja olla läsnä. Sen sijaan surun sanoittaminen ja vakaa läsnäolo tuovat turvaa. Lapsen on tärkeää saada osallistua myös kuolemaan ja suruun liittyviin rituaaleihin, kuten hautajaisiin. Lapsi työstää surua ja menetystä kasvun eri kohdissa, se voi palata mieleen uusin tavoin, kun vuosia karttuu. Suruun on tärkeää suhtautua lämpimällä mielenkiinnolla, ei käskyin tai torjuen.

Lasta ei tarvitse suojata surulta, vaan surun ulkopuolisuudelta. On vaara, että lapsen suru unohtuu, jos aikuiset eivät sitä tietoisesti pohdi ja kunnioita käytännön tasolla.

4. Mihin sureva lapsi tarvitsee aikuista?

”Haluaisin taas olla ihan pieni”, Seepra sanoo.
Norsu sulkee hänet syliinsä. ”Ei mikään ihme, kultaseni. Suru on nyt niin suuri.”

Parasta lapselle on rauhallinen aikuinen, joka kykenee välttelemättä kohtaamaan lapsen suuren surun. Tiedetään, että lapsen saama tuki tai sen puute vaikuttaa merkittävästi siihen, miten lapsi kohtaa tapahtuneen menetyksen. Lapsi tarvitsee aikaa ja tukea, mutta myös toivoa ja luottamusta elämän jatkumiseen. Aikuisen oma toivo on lapselle tärkeä kannattelija.

Myös aikuisella on lupa tarvita tukea voidakseen auttaa lasta, sillä lapsen surun tukeminen on paitsi tärkeää, myös kuormittavaa. Toisilta tukea saava aikuinen on turvallisempi myös lapselle, sillä lapsen ei tule joutua aikuisen lohduttajaksi tai surun kantajaksi. Surussakin voidaan samanaikaisesti vahvistaa turvaa, toivoa ja lohtua, kuten Seeprakin saa sadussa monta kertaa kokea.

Lapsi tarvitsee aikuisia, jotka uskaltavat vastata vaikeisiin kysymyksiin rauhallisesti ja yhdessä pohtien. Tunteita ei tarvitse poistaa tai ratkaista, eikä aikuisen itsekään tarvitse esiintyä tunteettomana. Liikuttuneisuus saa näkyä, ja sitä voi sanottaa. Näin lapsi näkee ja kokee, ettei mitään tunteita tarvitse pelätä, ne tulevat ja myös menevät. Monenlaisten tunteiden kanssa voidaan olla yhdessä – ja turvassa, vaikka olo olisikin hetkittäin kovin kurja. Aikuisen tärkein tehtävä on luoda turvallinen ilmapiiri, jossa suru ja siihen liittyvät monenlaiset kysymykset saavat tulla näkyviksi.

”Sellaista ei ole olemassakaan, mitä et saisi tuntea tai kysyä meiltä. Me olemme nähneet paljon elämää, suruakin monenlaista. Luota meihin.” -Kirahvi

On tärkeää, ettei lapsi jää yksin surun kanssa eikä odoteta, että lapsi selviää omillaan tai oleteta, ettei suru koske lasta. Sadussakin Seepra tahtoo vetäytyä alun järkytyksessä yksinäisyyteen, mutta vaikka läheiset antavat hänelle tilaa, he eivät jätä Seepraa yksin. Taustalla he valvovat koko ajan Seepran unta, tuovat ruokaa ja tarjoavat läheisyyttä. Eikä aikaakaan, kun Seepra tahtoo taipua lohdun turvaan Norsun lempeään syliin.

Lapsi tarvitsee aikuisen turvaa tunteilleen. Tärkeää ei ole tunteiden lohduttaminen pois, vaan niiden kanssa rauhassa oleminen ja tunteiden hyväksyminen sellaisenaan. Seepra-sadussa suru viipyy, pysyy ja aaltoilee. Niin on todellisuudessakin. Surua ei ratkaista kerralla, eikä siitä tule parantua pois. Suru tulee ja menee, liikkuu eri aikoina ja eri tavalla eri ihmisissä. Aikuinen voi olla lapselle tunnetilojen turvallinen ankkuri: En pysty poistamaan suruasi, mutta olen varmasti kanssasi.

Yhä edelleen, kuukausia Tirpan kuoleman jälkeen Seepra katsoo iltaisin taivaalle ja toivottaa rakkaalle ystävälleen hyvää yötä.

On hyvä muistaa ja vakuuttaa itselleen, että aivan tavallinen aikuinen riittää lapselle varsin hyvin turvaksi vaikeidenkin asioiden äärellä. Kuolemasta tai surusta ei keskustella vain yhtä kertaa, vaan monesti. Asiat saavat jäädä kesken, niihin voi palata ja niitä voi täydentää myöhemmin. Tilanteita tulee ja menee, ja niitä voi korjata monen monta kertaa. Aikuinen voi myös rehellisesti sanoa, ettei tiedä jotain asiaa, mutta lupaa miettiä ja palata asiaan. Tunteiden käsittely on tärkeä taito, ja suru kohtaa meidät monta kertaa elämässä. Vaikeista asioista keskusteleminen ei lisää surua ja murhetta – päinvastoin. Kyky surra on elämäntaito, jota voi oppia jo pienenä.

Lapsen lähellä aikuisenkin erilaiset tunteet saavat olla läsnä, kunhan tilaa lapsen tunteille ja kokemuksille on riittävästi. Kyyneleitä ei tarvitse peitellä, ei aikuisen, eikä lapsen. Vanhempi voi myös sanoittaa ääneen omaa oloaan: Olen nyt tosi surullinen, mutta ei ole mitään hätää. Sanatonkin tuki on usein hyvin tärkeää: läsnäolo, katse, silitys, syli. Niiden avulla lapselle kerrotaan ja vahvistetaan tunnetta siitä, ettei hän ole yksin.

Lapsi käsittelee surua usein myös luovin keinoin, kuten leikkimällä, musiikin avulla, piirtämällä tai kuvittelemalla. Sitä varten löydät tehtäviä tekstin lopusta.

5. Miten puhua kuolemasta lapsen kanssa?

”Rakas pikkuiseni, Tirppa on kuollut viime yönä. Hän lensi silmät kiinni päin puuta ja menehtyi heti. Olen aivan valtavan pahoillani”, Kirahvi sanoo ja hänen ystävällinen äänensä särkyy.

Seepra-sadussa Kirahvi valikoituu suru-uutisen kertojaksi, sillä hän on Seepralle tuttu ja turvallinen läheinen. Kun lapsen kanssa puhutaan kuolemasta, totuudenmukainen ja ikätasoinen puhe on tärkeää. Kuolemauutisen kertominen on yksittäinen tilanne, mutta sen jälkeen aiheesta jutellaan monen monta kertaa. Kaikkea ei tarvitse käsitellä kerralla.

Kun läheisen kuolemasta puhutaan ensimmäisen kerran, tilanteen on hyvä olla rauhallinen. Turvallinen aikuinen kertoo asiasta selkeästi, kiertelemättä ja oikeilla termeillä.  Lapsen kanssa ei tule käyttää kielikuvia (kuten ”mummi nukkui pois”), vaan kuvata tilanne konkreettisesti, suoraan ja rehellisesti. Lapselle on ahdistavampaa, jos asioita salataan tai vältellään silloinkin, kun vastauksia ei ole. Aikuinen ei voi suojata lasta kuolemalta tai elämän raskailta asioilta, mutta voi erinomaisesti auttaa käsittelemään niitä ja tuntemaan niidenkin äärellä turvaa yhdessä. Avoimen vuorovaikutuksen on todettu vähentävän lapsen ahdistuksen, syyllisyyden ja yksinäisyyden tunteita.

”Tiedätkö, että olo helpottuu aina, kun murheensa jakaa jonkun kanssa”, aloittaa viisas Kirahvi.

Usein aikuiset pelkäävät ja varovat puhumasta lapselle suoraan, mutta lasta rehellisyys helpottaa ja auttaa jäsentämään suuria tunteita herättävää tilannetta. Koska tilanne on ymmärrettävästi aikuisellekin ahdistava, aiheen vältteleminen saattaa houkutella, mutta olisi lapsen kannalta karhunpalvelus. Aikuisen on tärkeää uskoa itseensä lapsen turvan ankkurina, myös vaikeissa asioissa.

Lapset ovat taitavia aistimaan tunnelmia, poimimaan aikuisten puheista yksityiskohtia, ja tekemään niistä omia päätelmiään. Siksi aikuisen antama oikea tieto tuo lohtua ja turvaa, eikä vie sitä. Lapsen kanssa keskustellessa vahvistuu kokemus ja tieto siitä, että kaikenlaisista asioista saa puhua ja kaikenlaiset tunteet ovat sallittuja ja ymmärrettäviä. Lapsi oppii hyväksymään, ymmärtämään ja kestämään tunteiden kirjon ennen kaikkea yhdessä aikuisen kanssa, ei yksinään.

Lapsesta voi jopa tuntua hyvältä puhua kuolemasta. Olisi tärkeää, että kuolemasta ja surusta voisi puhua jo ennen akuuttia tilannetta – aivan kuten puhumme lasten kanssa syntymästä tai ilosta. Sen vuoksi raskaitakin asioita tulee sanoittaa ääneen ja tehdä niille hahmoa sanoilla. Satu voi olla yksi tärkeä tapa lähestyä ja pohtia kuolemaa ja surua. Jäsenneltynä kertomuksena ja kuvituksen avulla satu tavoittaa sellaista, mihin suora puhe ei yllä. Lapsen surulle ei aina löydy sanoja, mutta kuvat, yhdessä oleminen, ihmettely ja tarinallisuus voivat tuoda helpottavaa ymmärrystä tukalaan tilanteeseen.

”Tämä on kamalaa, mutta kun pysymme yhdessä, me vielä selviämme emmekä koskaan unohda häntä”, Kirahvi lupaa lempeästi.

6. Mahdollisuuksia muistella

”Tirppa oli maailman huonoin odottamaan. Kärsivällisyys ei totisesti ollut Tirpan vahvuuksia”,

tokaisee Norsu ja kaikki nauravat taas.

Kuolleen rakkaan muisteleminen on tärkeä osa suremista ja toivoa. Yhdessä muistelu auttaa lasta ylläpitämään suhdetta kuolleeseen ja käsittelemään surua. Muistelu voi sisältää monenlaisia muistoja – iloisia, hupsuja, vaikeitakin. Yhteinen suru luo turvaa ja kokemusta siitä, ettei surua tarvitse kantaa yksin.

Seepra-sadussakin savannin eläimet kokoontuvat viisaan Leijonan johdolla muistelemaan Tirppaa. Kuolleesta ja muistoista puhuminen on surullisuudestaan huolimatta lohdullista. Kuten satukin osoittaa, kuollutta saa muistella hyvän ja onnellisen kautta, mutta tilaa saa antaa myös hankalammille ja hullunkurisille tapahtumille ja muistoille. Kaiken muistelun ei tarvitse värittyä hyvällä, kuten ei elämässäkään värity. Kuollut elää usein arjessa mukana puhein, muistoin ja letkautuksin.

Muistelu on tärkeä osa surun käsittelyä myös lapsen näkökulmasta. Hautajaiset, muistopäivät ja erilaiset rituaalit tukevat surun jäsentämistä, ja niihin osallistuminen on lapsellekin tärkeää. Lapsen mukaan ottaminen suruun osallistaa ja vahvistaa turvaa sekä mahdollistaa tunteiden ilmaisemisen. Lapsi voi tehdä esimerkiksi muistovihon, johon kerätään yhteisiä sattumuksia, tärkeitä muistoja ja mieleen painuneita tilanteita. Tehtävistä löydät erilaisia tapoja muistella yksin ja yhdessä. Usein lapsi pelkää unohtavansa – muistojen keruu ja yhdessä muistelu on kuolleen mukana pitämistä elämän jatkuessa.

”Tuntuu siltä kuin Tirppa olisi edelleen täällä,” Seepra toteaa ääneen kaikkien mielessä liikkuvan ajatuksen. ”Niin hän onkin”, aloittaa Leijona. ”Vaikka Tirppa on poissa, hänen rakkautensa elää jokaisessa meissä. Tirppa jätti kauniita jälkiä sydämiimme.”

Yhdessä muistelu on tärkeää: se tekee kuolleet rakkaat edelleen näkyviksi ja muistelun pohjalta rakentuu side kuolleeseen. Lapselle voi olla tärkeää saada jokin konkreettinen muisto kuolleesta, ikään kuin konkreettinen side tähän. Joku haluaa kuvan omaan huoneeseen, toinen pitää kuolleen korua tärkeänä. Tätä voi miettiä yhdessä lapsen kanssa.

Vaikka elämä päättyy, suhde kuolleeseen ei pääty. Sureminen usein lievittyy ajan kanssa, omien ja läheisten keinojen tukemana. Sureminen on kivuliasta, mutta nostaa pintaan myös lohdullisia muistoja, kaipausta ja kiitollisuutta koetusta yhteisestä ajasta, oli se sitten ollut pitkä tai lyhyt.

7. Suru kuuluu elämään – kuten toivokin

Vaikka olisi suuren suurta surua, on aina myös toivoa.

Surua ei tarvitse suorittaa, siitä ei tarvitse selvitä, mutta useimmiten se muuttuu ajan myötä. Surun rinnalla voidaan kokea myös iloa, kiitollisuutta, toivoa ja levollisuutta.

Toivo on elämää kannatteleva voimavara ja auttaa jaksamaan vaikeina hetkinä. Kaikkein toivottomimmallakin hetkillä on tärkeää muistaa, että vielä tulee toisenlaisiakin aikoja. Toivo elää ennen kaikkea ihmisten välillä. Jokaisen yksilöllinen toivo on rajallinen, mutta yhteinen toivo on rajaton.

Suru ja toivo kulkevat usein rinnatusten, kumpikin yhtä tärkeänä. Surukin saa olla. Välillä se yllättää hassussakin hetkessä, joskus unohtuu hetkeksi kokonaan. Suru ei katoa, mutta muuttaa muotoaan. Toisinaan olo on höyhenenkevyt, sitten taas suunnattomanraskas.Rakkaus on myös sitä, että joutuu suremaan. Suru on osa ihmisen elämää, ja siitä voi kasvaa myös uutta ymmärrystä ja yhteyttä, jopa luottamusta elämän kantavuuteen.

Se, että saa olla rauhassa surussa, tuo toivoa. Tieto ja kokemus siitä, että kaikkea voi tuntea, kysyä ja kokea, vahvistaa toivoa. Toivoa vahvistavat myös hyvin konkreettiset ja arkiset teot. Toivoon liittyy voimakkaasti huolenpito, ja sitä voi antaa sekä itse itselleen että toiselle. Arkisetkin avut, kuten ruuan tuominen, jäätelölle vieminen, lukeminen yhdessä tai sylittely ovat pieniä ja samalla kovin suuria toivon tekijöitä. Sekä lapselle että aikuiselle on tärkeää löytää keinoja, joilla omaa oloa voi helpottaa tai itseään lohduttaa. Kokemus kyvystä vaikuttaa omaan oloon myötätuntoisesti vahvistaa toivoa.

Arjen merkitys on menetyksen keskellä keskeinen. Vaikka surevan arki monella tapaa murtuu ja muuttuu, kuten saakin tapahtua, on toisaalta tärkeää, että arkea ylläpidetään. Arjen pienet asiat ylläpitävät perusvointia, vahvistavat horjunutta turvaa ja tukevat haavoittunutta kokemusta siitä, että elämä edelleen jatkuu. Aikuiset ja lapset voivat olla tässä myös eri tahtisia, ja se on aivan ok. Lapsi voi kaivata aikuista enemmän arjen rakenteita ja tarvitsee siihen aikuisen hyväksyvää ymmärrystä.

On tärkeää muistaa, ettei toivoa voi tyrkyttää toiselle. Se herää usein itsekseen ja ennen kaikkea keskellä epätoivoa. Monesti suuren surun kanssa kamppaileva saa voimakasta toivoa siitä, että toinen kestää epätoivon ja toivottomuuden hetkiä, eikä pyri torjumaan, ratkaisemaan tai vähättelemään niitä. Toivo suuntautuu kolmeen aikaan: koettuun yhteiseen hyvään, tämän hetken toivoon ja toivoon tulevasta. Useimmiten toivon pystyy tavoittamaan jostain näistä vaiheista. Jos ei tästä hetkestä, niin tulevasta. Jos ei tulevasta, niin koetun hyvän muistelusta.

Silloin Seepra on varma, etteivät he koskaan kadonneet toisiltaan.

8. Läheiselle: Näin tuet surevaa lasta ja perhettä:

”Suru on niin suurta, ettei sitä saa kantaa yksin. Meistä jokainen suree omaan tahtiinsa, ei ole kahta samanlaista surua. Mutta meidän on pidettävä yhtä, jotta jokaisella on turvallista olla. Se on erityisen tärkeää nyt.” -Leijona

  • Ole läsnä ja lähellä, älä jätä yksin.
  • Tarjoa tavallista konkreettista apua: ruokaa, kävelyseuraa, siivousta – mitä tahansa konkreettisesti auttavaa ja arkea kannattelevaa. Ole tukena arjen perustarpeissa.
  • Anna tilaa tuntea tunteita, kuuntele toisen tarpeita ja toiveita.
  • Kuolemasta puhumista ei tarvitse vältellä, siitä saa kysyä. Kunnioita surevan toivetta keskusteluaiheista, joskus on tärkeää saada puhua jostain ihan muusta, joskus juuri surun mustuudesta.
  • Huomioi, että lapsella on mahdollisuus saada tukea suruunsa tai tarvittaessa jotain ihan muuta tekemistä yhdessä.
  • Tue myös perhettä kokonaisuutena – vanhempien jaksaminen auttaa aina myös lasta.
  • Osoita välittämistä pienin arjen teoin ja kysymällä kuulumisia. Älä jää sivuun. Älä loukkaannu, jos sureva ei jaksa vastata.
  • Muistelkaa yhdessä – se lohduttaa ja lisää toivoa.
  • Muista, että suru on yksilöllistä, eikä sitä voi kiirehtiä tai väkisin poistaa. Parasta, mitä voit antaa, on olla toiselle sinuna läsnä – surussa ja toivossa.

”Lähdetään yhdessä jatkamaan hitaasti matkaa. Me selviämme tästä yhdessä”, Norsu sanoo. Seepra katsoo tätä suurin silmin ja nyökkää varovaisesti.

9. Luku- ja tukivinkkejä:

”Muistan aina teidän kahden ihanan iltahuudon: Sinä olet rakas! huusi toinen ja toinen aina vastasi: Sinä sata kertaa rakkaampi!”

Lukuvinkkejä:

  • Miten tukea lasta ja nuorta, kun läheinen on kuollut? (Käpy ry. Uittomäki, Mynttinen, Laimio, Kärkkäinen. 2022.)
  • Lapsen suru (Tuukkanen & Dahl. Duodecim. 2025)
  • Minun suruni (Holm, Turunen. Psykologien Kustannus Oy. 2008)
  • Suremisen taito. (Huttunen, Pulkkinen. Kustantamo S&S. 2021)
  • Mielenrauha (Kallio, M. WSOY. 2024)
  • Suru, sureminen ja surevan kohtaaminen (Turunen, T. Lääkärikirja Duodecim. 2024)
  • Sinä yönä tuli talvi (Isoaro, A. WSOY 2021) Lastenkirja isoveljen surusta.
  • Voimana toivo (Kallio, M. WSOY. 2020)
  • Lisää surua käsittelevää kirjallisuutta: https://www.surut.fi/kirjallisuutta/

Lisää tukea:


Harjoituksia lapsen kanssa tehtäväksi Seepra-sadun saattelemana

Tutustu seuraaviin harjoituksiin ensin itseksesi rauhassa. Suhtaudu harjoituksiin lapsen kanssa vakavasti mutta leikkimielellä. Suuretkin elämänkysymykset uppoutuvat lapsella osaksi leikkiä ja vakaviakin pohdintoja voi tehdä leikin lomassa.

Kokeilkaa harjoituksia yhdessä lapsen kanssa. Jos ei toimi, ei haittaa, tulipahan kokeiltua ja kenties jotain muuta tärkeää esille. Saatat huomata, että moni harjoitus sopii myös surevalle aikuiselle.

1. Tunteiden aallokossa

  • Harjoitus tehdään yhdessä aikuisen kanssa.
  • Jokainen meistä tuntee erilaisia tunteita, mutta mikään tunne ei jää ikuisesti päälle. Tunteet vaihtuvat ja muuttuvat koko ajan. Mikään tunne ei kestä loputtoman kauan vaan muuttuu taas uudeksi.
  • Mielikuvittele, että tunne on ikään kuin aalto. Se nousee, kasvaa ihan huippuunsa ja sitten taas laskee. Joskus tunne tuntuu selkeästi, on valtavan suuri aalto, jonka kanssa itsensä voi kokea tosi pieneksi. Joskus tunne on pieni ja lievä, se menee ohi miltei huomaamatta.
  • Mieti, millaisia tunneaaltoja sinä olet kokenut viime aikoina tai koet juuri nyt. Millainen on surun aalto? Mitä sen sisällä ajattelee, kokee ja tuntee? Mikä surun aallon aikana lohduttaa ja tuo turvaa? Huomaa ja tunnista omien tunteittesi viisaus!
  • Entä millainen on toivon, ilon tai turvallisuuden aalto? Miltä niiden sisällä tuntuu, mitä kehossa tapahtuu ja millaisia ajatuksia nousee mieleen? Huomaa, ettei suru ole koko ajan päällä, sekaan mahtuu muunkinlaisia aaltoja. Niissä saa olla ja levähtää hyvällä mielellä.
  • Tunneaalloista voi pitää myös omaa kirjaa tai tehdä piirustuksia, jotka selventävät itselle ja toiselle, mitä missäkin tunneaallossa tapahtuu. Tunneaaltoja voi kerätä vaikka omaan aaltovihkoon, josta löytää myös aiempia tunteita ja huomaa, että parempiakin hetkiä on tulossa.
  • Muista, että kaikki tunteet laantuvat jossain vaiheessa, nekin, jotka tuntuvat tosi tukalilta. Muista myös, että tunteen kanssa voi pyytää toisen apua, etenkin, jos tunne tuntuu aivan liian suurelta yksin koettavaksi.

2. Mustia ja valkeita raitoja – tunnista ja piirrä

  • Harjoitus tehdään yhdessä aikuisen kanssa.
  • Piirtäkää tai askarrelkaa seepra ja sen raidat. Tähän voi myös käyttää tulostettavaa Seepraa, jolla ei ole raitoja lainkaan. Yllä olevan kuvan voi tulostaa.
  • Pohtikaa ja kirjoittakaa tai piirtäkää yhdessä sekä valkeita että mustia raitoja.
  • Valkeiden raitojen kohdalla jutelkaa, milloin lapsi on tuntenut itsensä vahvaksi tai toivorikkaaksi. Vaaleat raidat ovat lapsen omia voimavaroja, ilon ja lohdun lähteitä, omia hienoja taitoja tai osaamista.
  • Miettikää yhdessä myös, miltä tummat raidat tuntuvat? Vaikka olisi kuinka taitava, joissakin kohdissa jokainen kokee silti surua, harmia tai pettymystä. Mikä tumma asia tai kokemus on lapsen mielessä? Miten hän voisi lohduttaa itse itseään tai minkälainen toisten toiminta lohduttaa lasta tummien hetkien aikana?
  • Voitte tehdä myös Raitojen paluu -tehtävän, jossa kuvataan pieniä arjen onnistumisen hetkiä. Mitä kaikkea lapsi jo osaa? Milloin, mitä tehdessä ja kenen kanssa hänellä on vahva, iloinen ja onnistunut olo? Mikä tuottaa iloa ja lohtua, vaikka surua ja huoltakin olisi samanaikaisesti ilmassa.
  • Tärkeää on sallia monenlaisia tunteita ja oloja. Voi olla surullinen ja iloinen samaan aikaan. Tai syvästi kaipaava ja silti hupsusti leikkivä.

3. Miltä kehossa tuntuu?

  • Harjoitus tehdään yhdessä aikuisen kanssa.
  • Miettikää yhdessä, miten monin eri tavoin suru tuntuu kehossa. Sadussa Seepra koki monenlaisia tuntemuksia kehossaan, kun suru, suuttumus ja itku ottivat valtaa. Oliko niistä jotkut lapselle tuttuja? Missä kohdin kehoa lapsi tuntee surun? Huomatkaa, ettei mitään tarvitse muuttaa. Voi vain havaita ja tutkia lämpimän uteliaasti! Näissä kysymyksissä ei ole oikeita ja vääriä vastauksia.
  • Miettikää sitten, missä kohdin kehoa helpotus tuntuu. Missä huomaa, kun olo kevenee ja alkaa tuntua enemmän toiveikkaalta tai jopa iloiselta? Niitäkin kohtia sadussa oli monta. Seepra oli vauhdista innokas, rakasti keinun liitoa, läiskytteli iloisesti vettä pienten virtahepojen kanssa.
  • Lapsi voi myös piirtää kuvan omasta kehosta. Siihen voi merkata merkein tai kirjoittaa, missä kohdin mikäkin tunne usein tuntuu. Mahdatteko löytää kohtia, joiden sively tai koskettaminen rauhoittaa?

4. Norsun taikakeino kehon rauhoittamiseksi

Seepra-sadussa on erityinen kohta, jossa kiltti Norsu tyynnyttää valtavan surullista Seepraa sylissään. Norsun taikakeinoa kannattaa kokeilla myös kotona. Luetaan ensin pätkä sadusta:

*
”En enää koskaan lakkaa itkemästä”, Seepra nyyhkyttää lohduttomasti Norsun korvien suojasta. ”Me olemme kaikki nyt surullisia, niin surullisia. Menetimme rakkaan ystävämme.”

Norsu sulkee Seepran korviensa väliin. Hellästi ja varmasti hänen suuret korvansa läpyttävät vuorotellen Seepran kehoa.

Se on Norsun taikakeino, jolla pikkuisen kehon saa rauhoittumaan. Seepran polvet alkavat notkahdella, keho hellittää.

Heidän nojatessa hiljaa toinen toistaan vasten, ankara sade alkaa hiljetä. Aurinko kurkistaa tummien pilvien takaa. ”Huokaise vielä pahaa oloa pois, oikein suuri huokaus, pikkuiseni,” Norsu neuvoo läpyttelyn päätteeksi.

Norsu silittää Seepraa korvallaan ja kuiskaa lempeästi: ”Vielä joskus me myös iloitsemme,

vaikka se nyt tuntuu aivan mahdottomalta. Tämä hirvein suru hellittää, lupaan sen.”

Vanhaan ja viisaaseen norsuun voi luottaa.

*
Norsu läpyttelee suurilla korvillaan vuorotellen pikkuisen kehoa puolelta ja toiselta. Läpyttely on rauhallista ja vuorottelevaa kehon eri puolilla. Se rauhoittaa ja tyynnyttää, ja sen aikana voi ajatella jotain lempeää tai antaa vain kehon ja mielen olla sellaisia, kuin ne tällä hetkellä ovat.

Samaa Norsun taikakeinoa voi käyttää myös kotona. Lasta voi lempeästi taputella esimerkiksi käsivarsille, jalkaterille tai vaikka olkapäille. Harjoituksen voi tehdä myös sylikkäin, niin että lapsi on vanhempansa tai muun turvallisen aikuisen sylin suojassa. Jos lapsesta tuntuu paremmalta taputella vanhempaansa, se on aivan yhtä toimivaa molempien kannalta.

Läpyttelyä voi jatkaa jonkin aikaa, niin että huomaa kehon hellittävän. Sitä voi tehdä myös kädet ristissä rintakehän päällä itse itselleen. Silloin puhutaan perhostaputuksesta.

Lopuksi kannattaa huokaista syvään ulos, vaikka muutaman kerran. Uloshuokaus voi olla pitkä kuin Norsun kärsä! Pitkät uloshengitykset rauhoittavat mieltä ja kehoa.

Harjoituksen jälkeen on tärkeää vielä huomata yhdessä, miten olo on tyyntynyt ja rauhoittunut. Norsun taikakeino toimii!

5. Surun sanoittaminen sadun hahmojen avulla

  • Harjoitus tehdään yhdessä aikuisen kanssa.
  • Seepra-satu on pullollaan viisauksia, toivoa ja lohtua, joita Seepraa auttavat aikuiset eläimet hänelle antavat. Kuuntele aikuisen lukemia (tai lue itse, jos osaat!) Norsun, Kirahvin lempeitä lauseita. Mieti mitkä niistä sopivat juuri sinulle nyt parhaiten. Yllä olevan Lotta Forsin tekemän kuvan voi tulostaa ja värittää ja piirtää Seepralle omanlaiset raidat.

Norsu

  • ”Me olemme kaikki nyt niin surullisia. Niin surullisia. Menetimme rakkaan ystävämme.”
  • ”Itke vain, kultaseni, mutta älä itke yksin.”
  • ”Haluaisin taas olla ihan pieni”, Seepra sanoo. Norsu vastaa: ”Ei mikään ihme, kultaseni. Suru on nyt niin suuri.”
  • ”Vielä joskus me myös iloitsemme, vaikka se nyt tuntuu aivan mahdottomalta. Tämä hirvein suru hellittää, lupaan sen.”
  • ”Tulisitko kultaseni halaukseen?”
  • ”Huokaise vielä pahaa oloa pois, oikein suuri huokaus, pikkuiseni.”

Kirahvi

  • ”Pieni raitapaitani, tulisitko syliin?”
  • ”Rakas kulta pieni, se ei tietenkään ollut sinun syysi.”
  • ”Sellaista ei ole olemassakaan, mitä et saisi tuntea tai kysyä meiltä. Me olemme vanhoja ja viisaita, nähneet paljon elämää.”
  • ”Kerro vain kultainen, kaikesta voi puhua, ihan kummallisistakin aatoksista.”
  • ”Muistakaa, että teillä on koko savannin väki tukenanne.”

Leijona

  • ”Meitä on kohdannut suuri suru. Niin suuri, että sitä on vaikea uskoa.”
  • ”Emme koskaan unohda kultaista Tirppaa.”
  • ”Ikävöimme häntä valtavasti.”
  • ”Surua ei saa kantaa yksin.”
  • ”Meistä jokainen suree omaan tahtiinsa.”
  • ”Meidän on pidettävä yhtä, jotta jokaisella on turvallista olla.”
  • Harjoitus auttaa tunnistamaan ja jäsentämään tunteita sekä tunnistamaan lohdun ja turvan keinoja.

6. Muisteluhetki yhdessä

  • Harjoitus tehdään yhdessä aikuisen kanssa.
  • Sadussa viisas Leijona kokoaa kaikki yhteen ja toteaa, että heitä on kohdannut suuri suru. Niin suuri, että sitä on vaikea hyväksyä. Leijona kertoo kaikille hiljaa kuunteleville, kuinka rakas Tirppa oli kaikille ja kuinka suuri suru on nyt, mutta sitä ei koskaan tarvitse kantaa yksin. Surra voi myös yhdessä, se tuo turvaa ja lohduttaa.
  • Savannin suloiset eläimet alkavat muistella Tirppaa yhdessä. Joku muistaa Tirpan iloisuuden ja metkut jekut. Toinen muistelee, että Tirppa oli huono odottamaan, mikä naurattaa kaikkia. Seepra muistaa, kuinka erilainen Tirppa oli kuin hän itse, mutta yhdessä he olivat mahtava tiimi. Yhdessä he huomaavat, kuinka vahvasti Tirppa elää edelleen heidän muistoissaan ja sydämissään.
  • Toimikaa kuten viisas Leijona ohjeisti: muistelkaa yhdessä kuolleen rakkaan luonnetta, hupsutuksia, hölmöilyjä ja yhteisiä kokemuksia. Antakaa tunteiden tulla, olla ja mennä. Joku muisto voi itkettää, toinen hirmuisesti naurattaa. Huomatkaa, miten erilaisia asioita te muistatte rakkaastanne.
  • Muistakaa, että muistoissa saa olla myös hankalalta tuntuvia tai herkkiä asioita, sellaisia, jotka satuttavat tai mietityttävät. Niitäkin voi yhtä hyvin jakaa.
  • Kertokaa toisillenne tilanteista, joita muistatte kuolleesta rakkaastanne. Mistä hän piti erityisesti?  Mikä oli hänen lempiruokansa, mitä hänestä oli ihana tehdä, mistä hän ei lainkaan pitänyt?
  • Katselkaa myös kuvia ja videoita, jos sellaisia on saatavilla. Lapsi voi myös tehdä oman muistovihon, johon hän saa piirtää, kirjoittaa tai liimata kuvia menneestä rakkaasta.
  • Muistakaa ja huomatkaa: Vaikka kuolema erottaakin, rakkaus pitää yhä lähellä. Muisteleminen on tärkeä tapa pitää rakas edelleen lähellä ja mukana omassa elämässä.

7. Seepran kaulaliina

  • Harjoitus tehdään yhdessä aikuisen kanssa. Aikuinen voi lukea alla olevan tekstin lapselle.
  • Kirjan viimeisessä kuvassa Seepra keinuu yksinään ja muistelee rakasta ystäväänsä Tirppaa. Tarkkasilmäisimmät pienet lukijat saattavat huomata, että viimeisessä kuvassa Seepran kaulassa on jotain erityistä, jota ei aiemmin kirjassa esiinny: raidallinen kaulaliina.
  • Tirpan oma lintuperhe lahjoitti raidallisen kaulaliinan Seepralle. Lintuäiti oli neulonut kaulaliinaan Tirpan kaikki kirkkaat värit. Kun Seepra sai kaulaliinan Tirpan perheeltä, hänen silmiinsä nousivat samaan aikaan onnen ja surun kyyneleet. Kaulaliinan värit hehkuivat aivan samoin kuin Tirpan kaunis sulkapeite. Kaulaliinan pehmeys tuntui ihanalta Seepran kaulaa vasten.
  • Kun Seepra keinuu yksin savannilla ja kaulaliina heiluu tuulessa, hän usein miettii, mitä Tirppa olisi hänelle halunnut sanoa. Ainakin Tirppa toivoisi, että Seepra muistaisi edelleen myös leikkiä. Tirppa haluaisi Seepran juoksevan lammelle ja uivan yhdessä pienten virtahepojen kanssa. Siitä Seepra on varma, että Tirppa toivoisi hänelle kaikkea hyvää, vaikka ikävä painaisi vielä rinnassa.
  • Nyt on sinun vuorosi miettiä, mikä tavara, ajatus tai tekeminen voisi lohduttaa ja tuoda sinulle iloa, kuten kaulaliina tuo Seepralle. Olisiko jotain, jota voisit pitää mukanasi ja muistonasi? Tai kuvitella mielessäsi?
  • Jos haluat, voit myös piirtää suuren kaulaliinan. Mieti sen jokaisen erivärisen raidan kohdalla, mitä hyvää sinä tahdot muistaa? Mitä luulisit sinulle rakkaan ihmisen tai eläimen yhä sinulle toivovan?

8. Rauhoittumishetki lapselle

  • Harjoitus soveltuu erityisesti iltahetkiin tai hetkiin, jolloin lapsi kaipaa rauhoittumista. Aikuinen voi lukea sen lapselle tai lapsiryhmälle ääneen.
  • Harjoituksen rakenne:
    • Mene sellaiseen paikkaan, jossa sinulla on turvallista ja rauhallista olla. Se voi olla vaikka oma sänky tai sohva, jossa on mukava köllötellä.
    • Etsi mukava asento, vaikka maaten tai istualtaan, mikä itsestä tuntuu juuri nyt parhaimmalta. Kaikkein tärkeintä on, että kehosi voi olla ihan rento.
    • Alkuun huokaise pari kertaa syvään. Vedä nenän kautta henkeä sisään ja oikein kunnolla huokaise ulos. Anna sitten hengityksen tasaantua juuri sellaiseksi kuin se tällä hetkellä on.
    • Anna silmien sulkeutua rauhallisesti. Jos silmien kiinni laittaminen tuntuu ikävältä, laske katseesi alas, niin ettet katsele mitään suoraan. Nyt kuunteleminen on kaikkein tärkeintä.
    • Kuvittele makoilevasi savannin lempeässä päivässä. Tunne, kuinka kevyt tuuli liikuttelee hiuksiasi ja miltä tuuli tuntuu ihollasi. Huomaa, miten mukava sinun on olla juuri nyt savannin lämmössä. Kehosi rentoutuu koko ajan ja sinun on turvallista olla. Täällä ei tarvitse tehdä mitään, voi ihan vain olla sitä, mitä juuri nyt on.
    • Kuvittele, kuinka maailman ystävällisin norsu on lähelläsi. Se katselee sinua suurin lempein silmin ja kysyy lupaa läpsytellä korvillaan sinua kehon molemmin puolin. Sinä annat luvan. Tunne, kuinka lempeä läpsyttely tuntuu toisella kädellä ja sitten toisella. Lempeä läpsyttely purkaa kehostasi huolta ja harmia, rentouttaen sitä koko ajan enemmän. Tunne norsun kiltteys sinua kohtaan.
    • Päästä mieleesi myös lempeistä lempein Kirahvi. Sen ystävälliset silmät ovat kääntyneet sinua kohti, ja se kysyy lupaa halata. Sinä annat luvan. Tunne, kuinka Kirahvin pitkä kaula kietoutuu ympärillesi ja olet suojassa sen sylissä. Tunne, miten turva vahvistuu kehossasi ja sinun on hyvä olla.
    • Ehkä kuulet vielä lammen loiskutuksen kauempaa. Kuljet lampea kohti ja näet pienten virtahepojen leikkivän iloisesti. Kasvoillesi nousee hymy, ilo tuntuu rinnassa saakka. Vaikka olisi suruja, on silti ilojakin. Ne kaikki saavat olla sinussa.
    • Kelli sitten hetki vielä hiljaa paikallaan. Muista, että voit milloin tahansa palata mielessäsi lempeisiin turvapaikkoihin. Ota yhteinen tai oma rauhallinen hetki etenkin silloin, kun mieli on levoton tai sinua harmittaa.
    • Nyt voit liikutella hieman sormia ja varpaita. Anna kehon heräillä hiljalleen, omaan tahtiin. Kohta voit avata silmäsi ja huomata, millaista on täällä juuri nyt. Mitäköhän tahtoisit seuraavaksi tehdä?

Mikä harjoituksessa auttaa:

  • Harjoitus auttaa lasta rauhoittumaan kehollisesti ja käyttämään mielen myönteisiä voimia mielikuvituksen keinoin. Lapsi kokee, että voi olla monenlaisten tunteiden kanssa ja säädellä niitä tuntemalla, kuvittelemalla ja myötätunnolla.
  • Tarinallisuus lisää harjoituksen houkuttelevuutta ja sitoutumista.
  • Harjoitus tyynnyttää kehoa ja mieltä lempeästi, sopii nukkumaan menon tai vaikeiden hetkien yhteyteen tai milloin tahansa hetken turvapaikaksi.

9. Mustavalkoiset väritettävät kuvat kirjasta

  • Yltä löydät kaksi mustavalkoista kuvaa kirjasta. Kuvat voi tulostaa lapselle väritettäväksi ja raitojen piirtämiseksi. Niiden äärellä voi jutella aiheesta ja miettiä, miltä suru tuntuu, minkä värinen se voisi olla? Ja miten eri päivinä mielen erilaiset olot vaikuttavat myös siihen, miten näemme ympäröivän maailman ja toiset.
  • Mikä harjoituksessa auttaa:
    • Värittäminen on monille lapsille rauhoittava ja keskittymistä vaativa toiminta. Sadusta tuttujen hahmojen värittäminen luo tilaa ja aikaa käsitellä sadun teemoja lapselle sopivalla tavalla.
    • Kuvat auttavat lasta yhdistämään kirjassa käsitellyt tunteet ja tarinan visuaaliseen maailmaan.
    • Värittäminen toimii myös aikuisen ja lapsen yhdessä tekemisen hetkenä. Aina ei tarvitse puhua, voi vain lempeästi yhdessä touhuta tärkeiden aiheiden äärellä.