Etusivu » Blogi » Kirjaperjantai: Avauskirja

Kirjaperjantai: Avauskirja

15.5.2015
Maaret Kallio

Avainsanat:
, , , , ,

kirjaperjantaiSaan toistuvasti kyselyitä kirjallisuudesta, joita itse suosittelisin tai itse mieluusti luen. Näihin toistuviin pyyntöihin vastatakseni aloitan Kirjaperjantain, jossa vinkkaan jokaisen arkiviikon päätteeksi hyvästä kirjasta, josta saattaisi olla apua oman mielen, ihmissuhteiden, tunteiden tai seksuaalisuuden pohtimisessa. Kirjat voivat olla löytämiäni helmiä niin uutuksien kuin vanhempien teosten joukosta.

vahvat-yksin-heikot-sylityksinEnsimmäisen Kirjaperjantain valioyksilö on kulttuuriantropologi ja sukupuolentutkija Taina Kinnusen voimakkaasti puhutteleva kirja: Vahvat yksin, heikot sylityksin (Kirjapaja, 2013).

Kirja käsittelee koskettavasti suomalaisten kosketuskulttuuria sekä kirjoittajan sanoin että 56 suomalaisen kosketuselämänkertojen kuvaamana. Lukijana pääsee, ja joutuu, väistämättä pohtimaan myös omaa kosketushistoriaa, saatua kosketusta elämänmatkan varrella että tänä päivänä elävää omaa kosketustodellisuutta.
Kinnusen aiemmat teokset olivat minulle tuttuja, minkä vuoksi olinkin erityisen iloinen hänen soittaessaan haastattelupyyntö mielessään. Sain monien muiden asiantuntijoiden joukossa tuoda kirjaan näkemystäni mm. siitä, miten kiintymyksen tapa näyttäytyy sekä parisuhteessa että vanhempien ja lasten välisessä koskettamisessa. Kinnunen käsittelee rohkeasti myös seksuaalista ja eroottista sekä rikkovaa ja kaltoinkohtelevaa koskettamista.

Vaikka suomalainen sananparsi toisin väittää, todellisuudessa juuri vahvimmat meistä osaavat olla sylityksin ja heikommat vetäytyvät enemmänkin yksin. Tämän merkittävän kirjan myötä Suomeen soisi saapuvan yhä lempeämmin, runsaammin ja anteliaammin elävä kosketuskulttuuri suukkoineen, syleineen ja silityksineen.