Kuinka kertoa lapselle, miten hän sai alkunsa? #kirjaperjantai

Tammi 2015”Äiti toivoi lasta ja perhettä, mutta hänellä ei ollut kumppania. Äiti meni lääkäriin ja sai siellä pakastimesta lahjasiemeniä, jotka joku kiva mies oli käynyt lahjoittamassa. Lääkärissä lahjasiemet laitettiin äidin vatsaan. Niin minä sain alkuni.” (Katajavuori, Toivanen, Tokola: Meidän pihan perhesoppa)

Kuinka vauva menee äitin masuun ja kuinka hän on sieltä ulos päässyt? on tavallinen pohdinnan aihe pikkulapsiperheissä. Nykyajan valistunut vanhempi ei turvaudu haikaratarinoihin, vaan uskaltautuu vastaamaan rehellisesti lapsen ikätasoa vastaavalla tavalla.

Monella vanhemmalla on tahtoa vastata hyvin, mutta silti sanat hukkuvat niitä etsiessä, kuten lastenpsykiatri Raisa Cacciatore toteaa blogissaan: ”Kuinka moni onkaan tässä tilanteessa hämillään ja yllättynyt, vaikka oli päättänyt toisin. Sukupolvesta toiseen.”

Vastaaminen on vielä aavistuksen mutkaisempaa, kun lapsi on saanut alkunsa keinohedelmöityksellä, lahjasukusoluilla tai adoptiolla. Juuri siihen kohtaan Meidän pihan perhesoppa (Tammi, 2015) pyrkii auttamaan pohtien teemoja lasta kunnioittavalla ja kiinnostavalla tavalla. Suomessa yli neljä lasta sadasta on saanut alkunsa hedelmöityshoitojen avulla, mikä tarkoittaa että äidin, isän tai luovuttajan sukusolut ovat käyneet laboratoriossa ennen raskauden alkua.

Kirja etenee sadunomaisesti Pingviini Pontuksen matkatessa erilaisten perheiden luona yökyläilemässä. Vuorotellen tulevat käsittelyyn niin lahjasukusolut, yhdyntä, adoptointi kuin kahden äidin perhe sadun arkisissa touhuissa ja keskusteluissa. Viestin ydin on sen käsittelytavassa: Tärkeä asia on saatava arkiseksi puheenaiheeksi, jota voi ihmetellä aina uudelleen ja uudelleen, eri tavoin ja eri ikävaiheen antamin edellytyksin.

Kirja on helposti lähestyttävä mukavine kuvineen. Seksuaalisuuteen, syntymään ja elämän alkamiseen liittyvät asiat ovat lapselle juuri niin luontevia, kuin vanhempi omalta osaltaan niitä kykenee käsittelemään. Usein näiden tärkeiden aiheiden käsittely onkin vanhemmalle hankalampaa kuin lapselle. Pikkulapsen turva- ja tunnetaitoja sekä seksuaalisuutta käsittelemme myös Susanna Ruuhilahden kanssa tekemässämme satutietokirjasarjassa Onnikujan kaverukset. Materiaalin puutteeseen ei siis ainakaan voi enää vedota!

Meidän pihan perhesoppa -kirjan lopussa kirjoittajat antavat vielä infopaketin vanhemmille siitä, miten ja milloin kertoa lapselle hänen alkuperästään. Tärkein kohta tulee mielestäni viimeisissä lauseissa:

”Kertominen lapsen alkuperästä on askel avoimeen ja rehelliseen kohtaamiseen perheessä. Se lähentää vanhempia ja lapsia, ei erota. Kertomisessa ei voi epäonnistua. Asiaan voi aina palata.”

Tärkeimpiä asioita ei voi koskaan käsitellä kertaheitolla. Hyvässä ja turvallisessa perheessä tunteita herättävät, vaikeat, kummalliset ja hämmentävät aiheet saavat nousta käsittelyyn ja yhteiseen pohdintaan monia kertoja iän, vaiheiden ja ymmärryksen muuttuessa.

 


Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s