Oot siellä jossain sun

Etusivu_Oon_siella_1_10Vuosia sitten vastaanotollani oli jälleen ihminen, joka oli joutunut kokemaan seksuaalista hyväksikäyttöä. Terapian ohelle hän kaipasi kipeästi muiden samankaltaista kokeneiden kokemuksia, ajatuksia ja tunteita. Hän kaipasi vertaistukea, rohkaisevia ja toivoa luovia sanoja ihmisiltä, jotka olivat päässeet omassa toipumisessaan pidemmälle.
Hänen ansiostaan sain idean kirjalle, joka keskittyy seksuaalisesta väkivallasta toipumiseen: omiin vahvuuksiin, selviytymiskeinoihin, toivon elvyttämiseen ja läheisten sekä ammattilaisten toipumista edistäviin kohtaamisen tapoihin. Keräsin Väestöliiton ja yhteistyökumppaneiden avulla aineiston, johon vastasi 319 seksuaalista väkivaltaa kokenutta ihmistä.
Tätä koskettavaa aineistoa lukiessa en ole välttynyt monilta tunteilta: kyyneliltä, kiukulta, suuttumukselta, nöyryydeltä, epäoikeudenmukaisuudelta, kunnioitukselta ja vahvuudelta. Olen ollut pöyristynyt siitä, millaista kohtelua seksuaalista väkivaltaa kokenut edelleen liian usein saa. Mutta sitäkin enemmän olen ihmetellen ihaillut ihmisen kykyä toipua, sitkeyttä etsiä apua, voimaa kulkea eteenpäin ja hetkiä löytää ihmisiä tueksi rinnalleen.
Uudessa kirjassani Oon siellä jossain mun – Seksuaalisesta väkivallasta toipuminen ääni kuuluu ennen kaikkea kaikille heille, jotka vastasivat kyselyyni ja tahtoivat auttaa toisia samaa kokeneita. Sillä toivoa on aina. Ihan aina.

Kirjan julkaisi Väestöliitto ja sen tekemistä on tukenut Raha-automaattiyhdistys. Siksi kirjasta voi myös ladata maksuttoman pdf-version itselleen täältä.


Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s