Kirja, joka hankaloitti elämääni: Uskonko #kirjaperjantai

IMG_0987
Saku Tuominen ja Annamari Heikkilä Uskonko -kirjan julkkareissa. Kuva: Maaret Kallio

Saku Tuomisen ja Annamari Heikkilän kirja Uskonko (Otava 2016) on hankaloittanut elämääni. Tai ainakin uskon sen hankaloittaneeni elämää. No niin, näittekö: edes yhtä lausetta en kyennyt kirjoittamaan vailla hankaluuksia!

Aloitetaan esimerkiksi ensimmäisestä kirjan jälkeisestä viikonlopusta. Lapseni söi antaumuksella jäätelöpuikkoa siten, että napsi suppusuullaan suklaakuoret ensin pois. ”Ei sitä noin kannata syödä”, aloitan. ”Ai miten niin ei?” kysyy lapsi.

Niin. Olin aloittamassa jo miniluentoa siitä, miten kuoreton jäätelö valuu ja suklaa pitää valumista paikallaan, mutta kuulen jo pääni sisällä Tuomisen ja Heikkilän äänet, jotka sanovat, että niinhän minä vain uskon. Ja että onko se minun uskoni sen parempi kuin lapsenkaan uskomusversio? Että onko todella olemassa Absoluuttisen Oikeaa Tapaa syödä jäätelöpuikkoa?

”Emme halua kertoa, miten asiat ovat, koska emme tiedä. Kiinnostavampaa on se, miten monella eri tavalla ne saattavat olla.” (s.99)

Tuomisen ja Heikkilän kirja on kevyt, mutta täynnä painavaa asiaa. Se rohkaisee kyseenalaistamaan uskomuksiamme, joita ajattelumme ja arkemme ovat pullollaan. Uskomukset voivat olla niin myönteisiä kuin kielteisiä. Kielteiset vain usein kaappaavat mielemme herkemmin ja tuntuvat siksi uskottavammilta.

Lukemattomat uskomuksemme voivat sekä rajoittaa että edesauttaa elämäämme. Usein ne ovat kuitenkin oppimisen ja vastuunkin esteinä. Kun uskoo olevansa ”ikuinen myöhästelijä” tulee ikään kuin päästäneeksi itsensä vastuusta vaikuttamasta toimintaansa. Uskomuksilla on taipumus vahvistua, koska keräämme niiden tueksi havaintoja, jotka todentavat uskomustamme. Siksi joku näkee liikenteessä aina vain huonoja naiskuskeja, kun toinen poimii saman liikenteen seasta sukkelat naiskuskit vahvistaakseen myönteistä uskomustaan. Ei-toivottujen uskomusten kohdalla kirjoittajat kehoittavat kyseenalaistamisen ja tarmollisen eroon pääsemisen sijaan luomaan uutta uskomusta entisen rinnalle, joka aikanaan kumoaa vanhan uskomuksen. Uskomusten ja tapojen muuttaminen kun on hidasta työtä.

”Monet hyvää tarkoittavat kirjat kurottavat liian pitkälle, liian nopeasti. Ne haluavat näyttää muutoksen yksinkertaisena, loogisena ja nopeana ja tarjovat nopeita kuuden viikon ohjelmia. 

Tämä on ymmärrettävää, sillä vaikea ei myy.” (s. 72)

Kirjan ehdottomasti parhain anti on juuri siinä, mistä koko tekstin aloitin. Se tekee ajattelustamme ja oletuksistamme hitusen hankalampia kyseenalaistaen ja ihmetellen niitä. Omien uskomusten hellä kyseenalaistaminen antaa tilaa myös muunlaisille näkemyksille. Minun uskomukseni on yksi tapa katsoa maailmaa, mutta myös muu voi olla yhtä totta. Vain kiinnostumalla toisten ja oman mielen kummallisista maailmoista, voi myös toisen ihmisen todellinen kohtaaminen olla mahdollista.

 

 

 

 


Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s