Blogi

#Olisinpatiennyt että nauru voi olla myös kätkö kyyneleille

Kuvassa olen 19-vuotias ja juuri painanut päähäni ylioppilaslakin. Valkolakki ei suinkaan ollut mikään itsestäänselvyys. Vain vuotta aiemmin olin päättänyt lopettaa lukion kesken.

Muistan lopettamispäätöksen yhä tarkoin. Kävelin tokaluokkalaisen varmuudella lukion rehtorin kansliaan ja avasin keskustelun sydän pamppaillen: ”Tulin ilmoittamaan, että aion lopettaa lukion. En pärjää täällä, enkä jaksa enää yrittää.”

Vanhempi naisrehtori pyysi minua istuutumaan ja alkoi kaivaa papereitani lukemattomien kansioittensa joukosta. Sitten hänkin istui rauhassa alas. Verkkaisesti houkutteli katselemaan kanssaan kaikkia todistuksiani ja kokeitani, kuunnellen ja uskoa valaen. Hiljalleen päättäväisyyteni lopettamisesta taipui toivoon jatkamisesta.

Vaikken muista enää rehtorin tarkkoja sanoja, tunnelman muistan hyvinkin. Muistan, miten rehtorin kasvoilta heijastui vahva usko minuun ja miten hänen kehostaan välittyi luja rauhallisuus nuoren mielen myrskyilyn edessä.

Vuoden päästä istuin aurinkoisena kevätpäivänä Espoon Haukilahden lukion suuressa salissa. Yhtenä toisten joukossa sain painaa päähäni valkoisen ylioppilaslakin. Siksi Gaudeamus Igitur nostattaa edelleen kyyneleet silmiini. Yksikään hymytyttöpatsas tai stipendi ei ollut koskaan koskenut minua, mutta ylioppilaspäivänäni nimeni lausuttiin rehtorin stipendiä jaettaessa. Eivät minulle merkinneet stipendin suomat markat, vaan se potentiaali, mitä minusta oli nähty. Potentiaali, johon silloin itse vasta hyvin hauraasti uskoin.

DSC_3847-2

Oivalsin koko koulunkäynnin merkityksen aikamoisen myöhään. Ala-astevuodet kuluivat musioidessa, häseltäessä ja näytellessä. Yläaste oli ehdottomasti vaikein. Se kulki murrosiän kuohuissa rimpuillessa ja levottoman, yltiömäisestikin pelleilevän kuoren alle piiloutumisessa. Lukiossa jalkani viimein juurtuivat vähän enemmän koulun maailmaan. Peruskoulun huterampi pohjatyö kuitenkin tuntui erityisesti kielissä, matematiikassa ja historiassa, joissa oli hillitön kurominen.

Lukio ei antanut vain nupullaan olevia oivalluksia opiskeluun, vaan myös syvän ystävyyden luomaa turvaa. Erityisesti Riina ja Nanna ottivat koppia sellaisella tavalla,DSC_3848.png joka otti vastaan monessa mutkassa. Riinan kanssa pystyin jakamaan mielen ja kodin maailmasta sellaistakin, josta en ollut aiemmin osannut puhua. Ja kerran elämässäni, kun olin miltei pudota, Nanna otti kiinni ja käski tiukasti hakemaan apua. Ystävien keskeinen ilo, huumori ja hulluttelu ovat jättäneet voimakkaan jäljen jo nuoruudesta. Niistä en suostu luopumaan ikinä.

Pitkään elämässäni koin huonommuutta ja häpeääkin nuoruusvuosistani. Oli tukalaa palata siihen nuoreen Maarettiin, joka usein levottomasti touhuili kaikkea muuta kuin ahkeraa koulunkäyntiä tai fiksuja linjauksia. Vuosien myötä ymmärrys omaa nuoruutta on hellästi pehmennyt ymmärryksen syvetessä. Villin vauhdin takana oli myös paljon huolta ja hätää, jota varsin harva aikuinen malttoi tavoitella.

Olisinpa jo nuorena tiennyt, että pimeääkin olisi voinut jakaa enemmän. Että ilo ja huumori eivät ole ainoita kanavia toisten ihmisten luokse. Olisinpa tiennyt, että nauru voi olla myös taitava kätkö kielletyille kyyneleille. 

Ystävät ovat olleet minulle äärimmäisen tärkeitä nuoruusajasta lähtien, paikoin perhettäkin korvaavia. Olisinpa silti nuorena tiennyt, ettei meidän ystävien olisi pitänyt olla niin lojaaleja toisillemme. Että mekin olimme vain nuoria, osin aikuisia, mutta paljolti myös lapsia, emmekä millään voineet riittää yksin toinen toistemme tueksi. Parhaimmatkaan ystävät eivät korvaa nuorelle aikuisen turvallista tukea ja turvan ankkurointipaikkaa.

Elämässä tuskin kukaan meistä pääsee vain helpolla. Mutta toinen toisiamme tukien kaikki pimeäkin on turvallisempaa taittaa.

***

unknown.jpgHaaste juuri sinulle! Kysyin viideltä tunnetulta suomalaiselta, mitä he haluaisivat sanoa nuorelle itselleen ja samalla myös tämän päivän nuorelle. Koskettavat ja viisaat tarinat löytyvät Helsingin Sanomista. Juttu ei jää vain siihen, vaan heitän haasteen juuri sinulle! Kaiva esiin nuoruusaikainen kuvasi ja kerro, mitä olisit silloin halunnut tietää? Mitä kenties jonkun nuoren olisi juuri tänä päivänä hyvä kuulla? Jaa kuvasi somessa ja liitä sen oheen hastag #olisinpatiennyt 

Tehdään yhdessä suuri myönteinen some-aalto, joka palaa kuvien kautta kauniisti ja rinnalta kulkien nuoruuteen ja lähettää tuhansia rohkaisevia viestejä meiltä tämän päivän nuorille! 

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s