Jos seinät voisivat puhua
Jos tämän huoneen seinät osaisivat puhua, ne kertoisivat
miten kipeältä tuntuu kadottaa oma puoliso kiireiden, väsymyksen ja riitojen taakse
miten ahdistus ottaa valtaansa liian usein, salakalavasti, vyöryen ja miten vaikea sitä on piilottaa
miten ääretön on tuskan määrä seksuaalisesti hyväksikäytetyn toipumismatkalla
miten paniikkikohtaus tuntuu maailmanlopulta, mutta rauhoittuu turvallisen ihmisen lähellä
miten kohtuuton on äidin suru oman lapsen jouduttua väkivallan uhriksi
miten syvä on masennuksen mustuus, mutta miten valo kiriää pimeyteen pienin askelein
miten houkutteleva on hetken hurma, mutta miten pitkä on uskottomuuden korjaamisen tie
miten kaloreita laskemalla, ahmimalla ja oksentamalla voi hetkeksi luulla saavansa elämää hallintaan
miten pelottavaa on odottaa syöpädiagnoosin mahdollista uusiutumista
ja siitäkin
miten hyvältä tuntuu jälleen nukkua rauhallisesti, heräämättä jatkuviin painajaisiin
miten lohdullista on löytää oma rakas uudelleen
miten helpottavalta tuntuu, kun ahdistus alkaa irrottaa otettaan ja hetkittäin olla miltei huoleton
miten rauhoittavaa on alkaa ymmärtää omaa itseään
miten keventävää on saada vihan tilalle hyväksyntää.
**********************
Tämän vastaanottohuoneeni jätän tänään, lähes 10 Väestöliitto-vuoden jälkeen. Oma matka muuttuu kuukausipalkkalaisesta täysipäiväiseksi yrittäjäksi.
Mutta yksi on varmaa: Ihmiselämän ihmeellisyys, monimuotoisuus ja toipumisen keinot eivät jätä minua hämmästyttämättä tulevinakaan vuosina, uusien vastaanottoseinien sisällä.