Blogi

Isovanhempien arkinen läsnäolo ja lämpö ovat aarre, josta moni lapsi jää tänäkin päivänä paitsi

Nimetön suunn.malli

Vuosien aikana vastaanotollani ovat mummit, ukit, mammat, vaarit, isoäidit ja isoisät esiintyneet satoja kertoja ihmisten puheissa ja tarinoissa.

Osalla on vielä aikuisenakin vahvoja ja koskettavia muistoja siitä, miten isovanhempi on voinut olla suuri tuki ja turva. Miten isovanhemman lempeä katse on kannatellut vaikeina aikoina tai turvallinen syli on ottanut vastaan silloinkin, kun omat vanhemmat eivät ole siihen kyenneet. Miten hauskanpito ja leppoisa ajanvietto isovanhemman kanssa on ollut suurta arkista kultaa lapsen tai nuoren elämässä.

Mutta surullisen paljon on toisenlaisiakin muistoja.

Sellaisia, joissa vaaria on täytynyt kyyryssä pelätä tai mummin ailahtelevuutta ahdistuneesti tarkkailla. Sellaisia, joissa isovanhempi on ollut turvan sijaan uhka. Sellaisia, joissa alkoholi on vienyt kaivatun isovanhemmuuden mennessään. Sellaisia, joissa isovanhemman kiinnostus lapsenlastaan kohtaan on ollut ohutta, häilyvää ja itseen keskittyvää.

Kun puhumme isovanhemmuudesta, puhumme siitä useimmiten aikuisen näkökulmasta. Joko puhujan paikalle pääsee isovanhempi itse tai sitten aikuinen lapsi, joka kaipaa vanhemmistaan ja appivanhemmistaan isovanhemman tukea ja turvaa myös omalle vanhemmuudelleen ja jaksamiselleen.

Harvoin pohdimme lapsenlapsen näkökulmaa. Sitä, mitä mummi tai ukki tarjoaa lapselle? Miten lapsi suhteen kokee ja mistä sen hyvyys lapselle rakentuu?

Siksi tämän kertaisessa tekstissäni en hypännyt vanhemman tai isovanhemman saappaisiin, vaan syventymään asiaan lapsenlapsen silmin. Isovanhemman ja lapsenlapsen suhde liittyy kuitenkin usein siihen, millaiset suhteet isovanhemmalla on omaan lapseensa, miniäänsä tai vävyynsä. Omaa lastaan voi olla vaikea luottaa isovanhemman käsiin, jos ei ole voinut luottaa omaan vanhempaansakaan.

 

Tekstiä varten haastattelin Väestöliiton viisasta tutkimusprofessori Anna Rotkirchiä. Rotkirchin mukaan isovanhempina ovat nyt suuret ikäluokat, joka on menestynein suomalainen sukupolvi. Nykyisovanhemmat ovat pääosin suhteellisen hyvinvoivia, hyvin toimeentulevia ja myös meneviä. Yhä useammalla lapsella on tänä päivänä isovanhemmat terveinä elossa ja yhteistä aikaa on mahdollista kokea enemmän kuin koskaan aiemmin.

Se mahdollisuus kannattaa käyttää. Ei siksi, että täytyy. Vaan siksi, että saa. Ja siksi, että se on usein sekä isovanhemman, vanhemman että ennen kaikkea lapsen suoja.

Ota siis hetki aikaa tänään ja palaa oman mummilasi ja ukkilasi maailmaan. Millaista isovanhemmuutta sinä sait kokea? Ja millainen isovanhempi haluaisit itse joskus vielä olla, jos elämä sen sallii?

Lue koko Lujasti lempeä -teksti Helsingin Sanomien verkkosivuilta, torstain lehdestä tai blogin Facebook-sivujen kautta. 

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s