Rakkaus tuo monen mieleen suudelmat ja kynttiläillalliset, mutta usein se on jotain ihan muuta
Luulitko tietäväsi, mitä rakkaus on?
Ehkä ajattelit, että se on upeita illallisia kynttilänvalossa ja intohimoisia suudelmia yön kynnyksellä.Kenties sanot rakkauden pukeutuvan vaaleanpunaiseen, piirtävän sydämet kortteihin ja auton huurtuneisiin tuulilaseihin.
Keikoilevan somessa suloisina poseerauksina. Esiintyvän häämekoissa, näyttävissä kukka-asetelmissa, samppanjatorneissa ja ihastuttavan onnellisissa lopuissa. Ehkä niinkin, mutta ennen kaikkea se on aivan muualla.
RAKKAUS on mainettaan herkempää. Se piiloutuu pieniin hetkiin, joihin lopulta piirtyy koko elämä.
Rakkaus on sitä, kun vastasyntyneen silmät avautuvat ensi kertaa ja tapittavat suoraan kohti vanhempaa.
Hetkessä elämään aukeaa uusi tie, sen tummat varjot ja upottava epävarmuus, mutta kaikkein suurimpana ääretön rakkaus. Se vannoo suojelevansa, vaikka hengellään, eikä koskaan soisi menettävän pikkuistaan.
Rakkaus on sitä, kun iso pysähtyy pienen kanssa suojatien eteen. Yhdessä he katsovat ensin vasemmalle, sitten oikealle ja sitten taas vasemmalle.
Pieni, pehmeä käsi tarttuu suureen, karheampaan käteen kiinni. Ainakin metri pituuseroa, ja rakkautta vähintään maasta taivaaseen saakka ja vielä takaisin.
RAKKAUS on sitä, kun poikkeuksellinen viesti putoaa puhelimeen. ”En enää meinaa jaksaa”, kirjoittaa hän, joka ei koskaan kysy apua ja auttaa aina muita.
Nyt hän nojaa arasti rakkauteen, luottaa toisen turvaan ja kertoo, etteivät omat voimat enää kanna. Niiltä sijoiltaan ystävä lähtee paikalle. Mikään ei pitäisi häntä poissa läheisensä viereltä.
RAKKAUS heiluttaa häntäänsä kotiovella ja tapittaa jokaisen lähtösi suurin, ystävällisin silmin. Pehmeästi se painautuu ahdistuksen hetkellä liki ja innostuu aina uudesta leikistä.
Rakkaus on luopumista, kun sen aika on. Armoa, kun kipu on elämää suurempi. Eteisnaulakossa tyhjänpanttina roikkuva hihna ja kodin surullinen hiljaisuus, josta tassujen ääni on poissa.
RAKKAUS on irti päästämistä. Uuteen kotiin tavaroiden kantamista, tiiviitä halauksia lentokentällä ja kauaksi loittonevia selkiä.
Se on leireille saattamista, onnekasta ikävää, soiton odottamista, vaikka maailman ääristä ja keskellä yötä. Rohkeaa erilleen kasvamista rakkautta kadottamatta.
RAKKAUS on siellä, missä aikuinen lapsi silittää vanhempansa ohueksi muuttunutta ihoa, sairaalan sängyn laidalla.Kun vuosikymmenten kuluessa syöttövuorot ovat vaihtuneet ja tytär pyyhkii marjakeittoa isänsä suupielistä.
Rakkaus on lapsenlapsen laulua isovanhemmalleen sittenkin, kun ukki ei enää muista. Sitä, ettei lakkaa laulamasta, vaikka kuulemisesta ei ole enää varmuutta.
ÄLÄ koskaan väheksy pienien hetkien suurta rakkautta.
Rakkaus katsoo kohti elämää ja on siinä aidosti läsnä. Päästää lähelle, on auki ja uskaltaa riidelläkin toisen turvassa.
Rakkaus kuuntelee, vaikka silmiä kirvelee ja paha olo painaa. Se pysyy paikalla, ei väistä, ei neuvo, eikä koskaan kulje toisen ylitse. Se vain on, ehkä avaa sylinsä tai silittää hellimmin juuri sieltä, missä on kaikkein kipeintä.
Rakkaus on tuloja ja lähtöjä. Se on saamista, aloittamista ja antamisen rikkautta. Se on viimeisten lupausten täyttämistä, arkun äärelle hiljentymistä, koko sydämestä suremista ja kaiken kauniin muistamista.
Vaikka me katoamme, elää kaikki se, mitä me olemme rakastaneet. Kun kaikki muu päättyy, rakkautesi yhä jää.
Teksti on julkaistu ensimmäisen kerran Helsingin Sanomissa 16.8.2023.