Voiko kirjoilla vaikuttaa onnellisuuteen?

DSC_1415

Suomalaiset hakeutuvat yhä useammin  tietokirjojen äärelle mieltään, onnellisuuttaan ja ihmissuhteitaan pohdiskelemaan. Mieltä ja ihmissuhteita käsittelevät tietokirjat ovat kasvattaneet suosiotaan runsaasti, minkä monet terveydenhuoltoalan ammattilaisetkin näkevät varsin myönteisenä trendinä. Niin kuin treenaamme kehoamme, voimme harjoittaa ja auttaa myös mieltämme toimimaan viisaammin. Siinä hyvillä kirjoilla voi löytyä tärkeä kanssakulkijan ja viisaan kyselijän paikka.

Myös omat kirjani Inhimillisiä kohtaamisia (WSOY 2017) ja Lujasti lempeä (WSOY 2016) ovat olleet häkellyttävän suosittuja. Vaikka kirjojen menestyminen on kirjailijana toki iloinen asia, koen kuitenkin tärkeimmäksi sen, että inhimillisyyden keskeinen sanoma hyvinvoinnin perustekijänä ja tutkittu tieto ovat kiinnostaneet niin monia.

Saan päivittäin palautetta kirjoistani, mikä koskettaa minua syvästi. Hyvin moni on kertonut kirjojeni lohduttaneen vaikeissa elämätilanteissa tai auttaneen konkreettisesti rakentamaan realistista ymmärrystä ja havainnointikykyä oman mielen, sen kummallisuuksien ja ihmissuhteiden moninaisuuden äärellä.

Hyvää elämää ja hyvinvoivaa mieltä etsiessä ei kannata haksahtaa nopeisiin lupauksiin tai liian pinnallisiin ratkaisuihin. Hyvinvointi on asia, josta monella on tänä päivänä runsaasti sanottavaa. Asiantuntijuutta on jaksettava etsiä, jottei tulisi ostaneeksi sikaa säkissä tai pelkkää suurta lupausta.

Ihmisen kaikella toiminnalla on aina jokin mieli ja siksi oikea muutos tapahtuu aina vain ymmärryksen kautta. Sitä, mitä ei voi ymmärtää tai edes alkuunkaan tiedosta, on hyvin vaikea muuttaakaan. Siksi pelkkä neuvominen tai viisaiden neuvojen antaminen ulkopuolelta ei useinkaan auta tekemään konkreettisia muutoksia tai lisää kaivattua ymmärrystä. Jokaisen tarina on paljon moniulotteisempi, kuin pinnalta arvata saattaa. Jokainen meistä kuljettaa myös historiaa ja aiempien sukupolvien kokemuksia mukanaan. Mielen- ja ihmissuhdetaitojen opettelu on siten aina panostusta myös tuleviin sukupolviin ja yhteiskunnankin tulevaisuuteen.

Tiedän, etteivät kirjani päästä siksi lukijoitaan helpolla – mutta eihän helpolla päästä usein elämäkään. Toisaalta juuri realistinen ja inhimillinen ymmärrys omasta itsestä, omien toimintatapojen ihmettelyntaito ja kyky korjata ihmissuhteittensa säröjä ovat polkuja hyvän elämän ytimeen. Olennaisinta ei kirjojenkaan avulla ole suinkaan tehdä itsestään ja elämästään täydellisen mahtavaa tai staattisen harmonista, vaan ennemminkin oppia tulemaan toimeen erilaisten tunteiden ja monenlaisten elämäntilanteiden äärellä.

Mitä viisaammin ja syvemmin osaamme itseämme ymmärtää, sitä taitavampia olemme myös ymmärtämään toisia ja rakentamaan tasapainoisempia ihmissuhteita. Elämäänsä, arvojaan ja arkeaan kannattaa pohtia tässä ja nyt, eikä vasta kuolinvuoteensa ääreltä.

DSC_1425
Kuva on kirjasta Mielen työkirja (WSOY 2018), joka kulkee lukijansa mukana vuoden ajan

Kuuntele myös maksuttomia Mielentila-harjoituksia, joilla voit lisätä tietoisen läsnäolemisen taitoja. Harjoitteet löytyvät täältä. Haluatko pysyä matkassa mukana? Tilaa uutiskirje tästä. 

 

 

 

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s