Blogi

Mielitekoja 7/52: Varaa aikaa silittämiselle

Kirjoitin tämän viikon Lujasti lempeä -tekstini Helsingin Sanomiin eläinten merkityksestä ihmiselle. Kuvasin tekstissäni kohtaamisia, joissa eläin on tuonut meistä ihmisistä nähtäväksi jotain erityisen pehmeää ja kaunista. Lemmikin omistaminen kohentaa tutkitusti ihmisen terveydentilaa ja lemmikin fyysinen koskettaminen saa ihmisen voimaan paremmin.

Saatuamme koiranpennun perheeseen, hämmästelin ilolla sitä, miten moni pyysi lupaa silittää koiraamme. Ventovieraat lapsista vanhuksiin pysähtyivät pennun kohdalle ja pyysivät lupaa silittää. Silittää! Ja syystä pyytävätkin!

DSC_2971-2.jpg

Silittämisen voimaa voi käyttää rauhoittavana ja mielihyvää lisäävänä keinona myös ihmisten kesken ja itsenkin kanssa. Tiedetään, että keskosvauvat kasvavat paremmin ihokosketuksen voimalla ja vauvat tyyntyvät uneen tassuttamalla lujin silityksin. Aikuinenkin kaipaa kosketusta, ihan arkisesti. Halausten tiedetään vahvistavan immuniteettia ja koskettamisen korreloivan myös onnelliseksi koetun parisuhteen kanssa. Kosketuksen voima on niin vahva, että jopa oma lujan turvallinen silitys itselle rauhoittaa kehoa ja mieltä.

Tämän viikon #mieliteko on siksi sidottu silittämiseen. Kenen silitykselle sinä voisit lähipäivinä antautua? Ketä sinä voisit silittää? Keskittyen juuri siihen hetkeen, juuri siihen kosketukseen. Vailla kiirettä seuraavaan hetkeen.

#Mielitekoja on vuoden mittainen projekti, jonka aikana julkaisen vuoden jokaisena viikkona yhden ajatuksen tai teon, jolla voi vaikuttaa vahvistavasti omaan mieleen. 

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s