Me kysymme miksi, mutta meidän tulisi kysyä miten

Mieltä piinaa ennen kaikkea yksi kysymys: Miksi?

Miksi näin pääsi tapahtumaan? Miksei kukaan nähnyt aiemmin? Miksi lapsi voi näin huonosti? Miksi nämä lapset, tämä hetki, tämä aika, tämä yhteiskunta?

Aikuisten mielissä huutaa eri tavoin toistuva MIKSI? Lapsemme katsovat kohti meitä  ja kysyvät miksi? Äiti, miksi? Isä, miksi? Opettaja, miksi? Kerro meille miksi?

Emmekä me osaa vastata, eikä meidän tarvitsekaan osata. Mutta meidän on kestettävä sitkeästi kysymys miksi, vaikkei yksinkertaista vastausta löydy nyt, jos myöhemminkään.

Meidän on tunnistettava tunteet, jotka aaltoilevat kysymyksen ympärillä ja tarjottava vakauttaa ja rauhaa, turvaa sietämättömyyden äärellä. Meidän on jotenkin kestettävä, että hyvin pahaakin voi tapahtua, eikä se silti kadota kaikkea olemassa olevaa hyvää.

Miksi-kysymys houkuttelee etsimään syyllisiä. Missä vika, yhteiskunnassa, politiikassa, kouluissa, perheissä? Mikä vain, kunhan syyllinen löytyy ja olomme helpottuu. Vai helpottuuko?

Me aikuiset voimme ihan rauhassa vastata, ettemme vielä tiedä. Mutta tiedämme sen, että lukemattomat viranomaiset ja aikuiset tutkivat ja hoitavat asiaa tällä hetkellä parhaan kykynsä mukaan. Voimme painokkaasti sanoa, että kaikki ampumistapahtumaan joutuneet perheet tarvitsevat rauhaa, eikä väärää tietoa tai turhia spekulointeja saa nyt lainkaan levittää.

Me voimme osoittaa, että olemme huolissamme, mutta meidän myötätuntomme koskee itsemme ja omien lastemme lisäksi voimakkaasti muitakin perheitä ja lapsia. Kaikkia lapsia. Lasta, joka kuoli. Lapsia, jotka loukkaantuivat vakavasti. Lasta, joka ampui. Joka ikistä lasta.

Vaikkemme edelleenkään tiedä miksi, me otamme toinen toisiamme tiukasti kädestä kiinni, vedämme lähemmäksi ja luomme turvaa kaaoksen keskelle. Me tiedämme, että turva on nyt se, mitä ensisijaisesti tarvitsemme.

Me kysymme miksi, mutta meidän tulisi kysyä miten.

Miten autamme toinen toisiamme juuri nyt? Miten luomme rauhaa ympärillemme? Miten suremme yhdessä tapahtunutta kääntymättä toisiamme vastaan? Miten olemme toisillemme turva, lohtu ja hyvän katse, joka rakentaa rauhaa? Miten pysymme toivossa kiinni?

Lue aiheeseen liittyen: Ajatuksia vanhemman tueksi (2.4.2024)