#Mielitekoja 32/52: Lapsi voi oppia vanhemman epätäydellisyydestä
Mieti hetki, millaisia heikompia puolia tai ajattelemattomia toimintatapoja sinun vanhemmillasi on ollut?
Mutta mieti sitten ennen kaikkea sitä, miten he tulivat itse näiden omien puoliensa tai tekojensa kanssa toimeen? Miten he ottivat vastuuta niistä tai osasivat pyytää tarvittaessa myös anteeksi ajattelematonta toimintaansa?
Jos on täydellinen vanhempi, mitä lapset silloin oppivat epätäydellisyydestä? Epätäydellisyys on osa meitä kaikkia. Osa inhimillisyyttä.
Vanhempana, ystävänä, puolisona, opiskelijana tai työntekijänä ei suinkaan ole tärkeintä, että vetäisi hommat aina putkeen ja käyttäytyisi kuin unelma. Se ei ole kenellekään mahdollista, ja siihen pyrkiminen kuluttaa valtavasti energiaa. Lapsi voi oppia epätäydellisestä vanhemmasta jotain hyvin tärkeää, jos vanhempi itse sietää ja kantaa vastuuta hankalista hetkistä.
On tärkeää olla hereillä oman epätäydellisyytensä kanssa ja ottaa siitä myös vastuu. Kun on myöhässä, osaa pyytää anteeksi. Kun raivostuu liikaa, osaa rauhoituttuaan peruuttaa ja pahoitella. Kun vaatii kohtuuttomia itseltä tai toiselta, pystyy hengähdyttyään ymmärtämään vaatimustensa vaikutuksia. Kun käyttäytyy itsekeskeisesti, pyrkii näkemään asiaa myös toisen näkökulmasta. Osaa sanoa ”anteeksi”, eikä vain vaikene tai vähättele.
Tämän viikon HS-kolumnini käsitteli aikuisen ja lapsen välistä suhdetta. Sitä, että osaisimme tarjota toisillemme toivoa, emmekä vahvistaa epätoivoa.
Viikon #mieliteko syventää aihetta lisää. Pysähdy epätäydellisyytesi rinnalle ja anna sen puhua. Täydelliseksi et muutu, mutta se ei estä sitä, ettetkö voi kantaa vastuuta siitä. Mokata ja korjata. Tehdä virheitä ja oppia. Aina uudelleen.
Aihetta käsitellään myös tällä viikolla julkaisusta SOS-Lapsikylän Podcastissa, jossa olin vieraana. Jaksoon pääset tästä linkistä.
#Mielitekoja on vuoden mittainen projekti, jonka aikana julkaisen vuoden jokaisena viikkona yhden ajatuksen tai teon, jolla voi vaikuttaa vahvistavasti omaan mieleen