Kirje sinulle vanhempi, joka joit

Syyskuinen Helsingin Sanomat -kolumnini pyytää sinulta rauhallista hetkeä, jolloin voit muutamaksi minuutiksi pysähtyä lukemaan kuvitteellista kirjettä, jolla on hyvin syvä sanoma.

Kirjoitin tämän kertaisen kolumnini kuvitteelliseksi kirjeeksi, joka on aikuisen lapsen kirjoitus vanhemmalleen, joka joi. Näitä lapsia on Suomessa erittäin paljon, monessa sukupolvessa. Vanhemman päihdeongelman aiheuttamat säröt ovat kautta aikain näkyneet myös omassa psykoterapiatyössäni lukemattomien asiakkaiden kanssa. Aihe on surullisen tavallinen, tuttu ja silti edelleen varsin salattu, kielletty ja vähätelty.

Kymmenet tuhannet lapset kärsivät Suomessa vanhempiensa alkoholinkäytöstä sukupolvesta toiseen.

Lasinen lapsuus jättää syviä säröjä rakkauden ja turvan kokemuksiin, vaikkei toki estä elämästä hyvää elämää tai saada elämässään myös toipumisen ja toivon kokemuksia. Osa lasisen lapsuuden kokeneista jatkaa juomista itse, mikä on hyvin surullista kaikille osapuolille. Tämä kolumni käsittelee kuitenkin sitä näkökulmaa, jossa lapsi ei ole jatkanut juomista omassa aikuisuudessaan, mutta käsittelee sitä kipeänä asiana suhteessa itseensä, elämäänsä ja omaan arvoonsa.

Kolumnia varten haastattelin päihdelääkäri Kaarlo Simojokea, jonka asiantuntemus ja lämpö ovat omaa luokkaansa. Kiitän jälleen Kaarloa erinomaisesta yhteistyöstä.

Ja sinulle, jolta tämä kirje voisi olla: Sinä olet arvokas, tärkeä ja rakkauden arvoinen, vaikka sitä olisi hyvin vaikea välillä uskoa.

Lue kirje maksutta täältä.