Viimeinen HS-kolumnini

Tämä hetki on haikea.

Julkaisen tänään viimeisen tekstini Helsingin Sanomissa. 11 vuoden kolumnistiurani HS:ssa päättyy.

Matka on ollut pitkä ja moninainen. Kolumnejani on luettu valtavasti. Välillä lukijamäärät ovat olleet niin suuria, että niitä on ollut vaikea edes ymmärtää. Minne menenkin, joku vetää hihastani ja kiittää.

HS:n kolumnipaikka on ollut minulle tärkeä, ja siitä on myös haikeaa luopua. Samalla olen hyvin tietoinen siitä, että jokainen paikka on hetken paikka. Yksikään nousu tai lasku ei kestä ikuisesti.

Koen tärkeäksi voida työssäni vaikuttaa sekä yksilöihin että yhteiskuntaan. Kolumnistina Suomen suurimmassa sanomalehdessä olen saanut poikkeuksellisen megafonin yhteiskuntaan. Olen kokenut eettisesti painavaksi miettiä, mihin megafonini äänitilan käytän.

Kun on valtaa ja tilaa, on oltava myös enemmän harkintaa.

Olen pyrkinyt sitkeästi tuomaan esille asioita, joita muuten vaietaan. Ihmisyyden puolia, joita usein vähätellään, mitätöidään tai joille naureskellaan. Psykoterapeutin perustehtävä on kulkea rauhallisesti mutta määrätietoisesti kohti kipua. Vain kohtaamalla niitäkin asioita, joista on vaikea puhua tai joita on vaikea tuntea, voi muuttaa jotakin.

Aluissa ja lopuissa on paljon samaa. Muistan yhä ensimmäisen kolumnini julkaisun jännittävyyden – ja sama jännitys on läsnä taas. Tein tästä tekstistä kolme eri versiota. Se kertonee, kuinka tärkeä tämä on minulle.

Olen vahvasti pyrkinyt pitämään toiset mielessäni kirjoittaessani. Syvimmin ovatkin koskettaneet hiljaiset palautteet, joita olen saanut niiltä, joiden ääni on muutoin vaiennut. Sellaista ei yksikään kirjoittaja voi unohtaa.

Tiedän, että tämä viimeinen teksti merkitsee ehkä eniten itselleni. Sallin sen – tämän kerran. Silti tämänkin tekstin arvon kertoo vasta se, miten se muissa soi.

Viimeinen viestini tällä areenalla on väkevä: Tämä maailma ei tule murtumaan pahuuteen, mutta hyvien hiljaisuuteen se saattaa murtuakin. Siksi ihmisyyttä, inhimillisyyttä, syvyyttä ja rauhantahtoisuutta tarvitaan väkevästi.

Lue, kommentoi ja jaa. Linkki tekstiin tässä: https://www.hs.fi/elama/art-2000010982400.html

Lopuksi jää vain sanoista suurin:

Kiitos.