Kun olemme heikoilla, on otettava oppia linturaurasta

Olen ollut koko joululoman koronan kourissa, enkä valitettavasti ihan lievänä versiona. Tauti veti varsin matalaksi ja vei voimat melko totaalisesti. Nyt onneksi jo hiljalleen parempaa kohti ja eristyspäätöskin on purettu.

Sairaana, hauraana tai vaikeassa elämäntilanteessa pätevät vähän toisenlaiset säännöt. Heikoilla hetkillä on ihan omat lakinsa. Niistä kirjoitin vuoden ensimmäisen kolumnini, sillä moni muukin on nyt samassa tilanteessa syystä tai toisesta.

Täysissä voimissa on helppoa vielä uhkua päätöksiä, varmuutta ja kestävyyttä. Elämässä tulee kuitenkin itse kullekin monta hetkeä ja aikaa, jolloin omiin voimiin ei voikaan luottaa.

Ajoittainen kyvyttömyys on luonnollinen osa ihmisyyttä, eikä minkäänlainen virheasetus. Heikoilla hetkillä olemme myös herkemmillä. Hauraana tarve toisiin ja turvaan korostuu ja silmä ikään kuin tarkentuu: Miten muut ottavat minut vastaan heikompana? Kenen kanssa on turvallista olla hauras?

Mikään tässä maailmassa ei rauhoita ihmistä siten, kuin toisen ihmisen turva voi rauhoittaa. On tärkeää, että voimme olla toistemme kanssa heikkoina hetkinä turvassa. Lohdullista on, että suurimmalla osalla meistä toisen heikkous herättää myötätuntoa, halua auttaa ja tarjota tukeaan.

Niin kuin lintuaurassa vaihdetaan johtajaa, kun yhden voimat uupuvat. Luo suurta turvaa saada lentää toisten suojissa, kunnes omat voimat palaavat.

Tästä kirjoitin vuoden ensimmäisen HS-kolumnini, jonka voit lukea täältä.